Köyhät maahan turvalleen: LISÄÄ INFLAATIOTA!

Kuvat: Johannes Heinonen

 

Ylen kuuden uutiset (kohta 12.13) kertoivat eilen (8.5.) presidentti Sauli Niinistön puheesta Sitra:n kestävän talouspolitiikan kurssilla. Niinistön mukaan harjoitettu inflatorinen rahapolitiikka rapauttaa luottamusta talous ja rahapolitiikkaan.

 

Siitä huolimatta rahan määrää markkinoilla lisätään jatkuvasti. Eturintamassa tässä ovat Fed, EKP, Suomen Pankki ja myös Japanin keskuspankki, jotka valtioiden velkakirjojen ostamalla lisäävät setelirahoitukseen määrää.

 

”On pantu se setelipaino pyörimään ja epäilen, että näin tulee tapahtumaan jatkossakin, koska tässä on velkakriisin avain”, sanoi Niinistö.

Ei siis mitään väliä sillä, että kaikkein heikoimmat joutuvat kärsimään edelleen loputtomasti. Ei mitään välitä sillä, että piensäästäjien tilit tyhjenevät. Ei mitään väliä sillä, että rahat tuskin enää riittävät ruokaan. Ei mitään väliä sillä, että työttömyys lisääntyy.

Koettu talouspolitiikka on jo näyttänyt, mihin se kykenee. Se kykenee vain rikastuttamaan rikkaita ja lisäämään työttömyyttä, mutta mitä siitä, kunhan vain velkakriisin uhreiksi eivät joudu rahakkaat pankit ja maailman ökyrikkaat.

Vakautta tässä kaivattaisiin, mutta sitä presidentti ei tajua. Sitä eivät näytä tajuavan myöskään muut inflaation nimiin vannovat "työväen ystävät".

Hei me teurastetaan!

 

Tyhjän saa pyytämättäkin

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Tässä ei vesi pysy

 

Määritelmänsä mukaisesti inflaatio on rahan ostovoiman heikkenemistä. Deflaatio on sen vastakohta. Devalvaatio taas merkitsee rahan arvon suhteuttamista toisiin valuuttoihin.

Viime syksynä sekä vasemmalta että oikealta vaadittiin inflaatiota. Sitä esittivät presidentti Sauli Niinistö ja sitä toivoi häntä presidentiksi tukenut emeritusmeppi Esko Seppänen.

Inflaatiota toivottiin ja sitä saatiin. Viimeistään arvonlisäkorotuksen myötä inflaatio hyökkäsi kaikkiin hintoihin.

Koska inflaatio näin alkoi esiintyä peikkona, joka säikytteli jokaisen kulman takaa, alettiin sitä kutsua sisäiseksi devalvaatioksi ja jopa deflaatioksi. Sisäinen devalvaatio on mahdottomuus, edellä mainitusta syystä. Sisäinen devalvaatio on oxymoron.

Deflaatiota tämä rahan arvon heikkeneminen ei ole koskaan nähnytkään.

Viimeksi Yle viime viikolla kertoi uutisissaan, että inflaatioprosentti on vain vähän yli yhden prosentin. Tämä on vanha trikki. Inflaatioprosentti määritellään käyttämällä erilaisia indeksejä, joita on helppo manipuloida ja sormeilla. Indeksin määräytyy sen mukaan, mitä hintoja siihen kulloinkin kelpuutetaan.

Inflaation vähätteleminen on tarkoituksellista, koska näin saadaan torpattua oikeutetut vaatimukset palkankorotuksista ja muista toimeentulon edellytyksistä: eläkkeistä, lapsilisistä ja erilaisista korvauksista ja tuista. Presidentin palkankorotuksesta kieltäytyminen on kansalaisten pilkkaamista.

Vapaan hinnoittelun oloissa hinnat määräytyvät markkinoilla.  Todelliset hinnat eivät indekseissä näy. Hintojen korotuksia tapahtuu myös tuotemerkkejä uusittaessa ja pakkauskokoja muutettaessa. Konstit on monet, sanoi eukko kun kissalla pyyhki,

Paras rahan arvon mittari on kunkin oma kukkaro. Se kertoo köyhälle ihan tarkkaan sen mitä rahalla saa ja kuinka kauas sillä pääsee. Siihen voi aina luottaa.

 Kuva: Kaija Olin-Arvola: Tyhjiä pöytiä

Laskekaa housuunne

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Herrojen puheet ovat yhtä kuin pistäisi tähän ukkoon reiän.

Minä pidän näitä herrojen palkanalennuspuheita pelkkänä spektaakkelina, jolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin ääntenkalastelu. Puheet lämmittävät tasan yhtä kauan kuin laskisi kuset housuunsa kovalla pakkasella.

Kansanedustajat voisivat ottaa sädekehän päästään ja ruveta säätämään lakeja, niin että talous todella kohentuisi. Että jonkinlainen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi.

Ensimmäiseksi pitäisi säätää laki veroprogression jyrkentämisestä suurituloisilla ja verottaa niitä, joilla on omaisuutta ja tuloja.

Inflaation kiihdyttämisen asemesta olisi pitänyt vakauttaa yhteiskuntaa, vaikka hinnat, vuokrat, korot ja korkeat palkat jäädyttämällä.

Pienituloisten ostovoimasta pitäisi huolehtia, sillä se lisäisi suoraan kotimaista kysyntää ja vilkastuttaisi taloutta.

Se mikä tässä keskustelussa näyttää kokonaan unohtuvan, on se tosiasia, että parhaillaan maailmassa on menossa hillitön omaisuuden uusjako. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Ainakin minä nauran herrojen tyhjille puheille. Ja näytti Häkämiehelläkin eilen iltauutisissa olevan naurussa pitelemistä, kun kuunteli omia puheitaan.

Sisäinen devalvaatio

Kuva: Emma Löfström, Ruotsi


Syksyllä supistiin poliittisissa piireissä inflaatiosta, joka auttaisi talouskurimuksessa kärvisteleviä. Siitä puhuivat niin presidentti Sauli Niinistö kuin hänen kannattajakseen asettunut emeritusmeppi Esko Seppänenkin.


Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä se polkaistiin vauhtiin oikein kunnolla korottamalla arvonlisäveroa. Poliitikkojen oveluudella toimenpidettä alettiin kutsua sisäiseksi devalvaatioksi, joka sai myös juhlallisen attribuutin pakko.


Kaikkein kipeimmin tämä politiikka iskee kaikkein heikoimpiin. Mitä ihmettä herrat oikein ahneuksissaan ajattelevat. Nyt hoetaan markkinavoimia ja markkinavoimia, kun päättäjiltä itseltään puuttuu selkäranka vakauttaa talous edes vähäksi aikaa.


Saksalainen koomikko juuri pilaili uudenvuoden aattona, ettei olisi koskaan uskonut kaipaavansa Franz Josef Straußia sanomaan markkinavoimille, miten asiat nyt pitää hoitaa.


En minäkään koskaan uskonut sanovani näin: Meiltä puuttuu Kekkonen. Nyt sanoin, mutta tarkoitan asian ymmärrettäväksi laajemmin. Tarkoitan oikeudenmukaista hallitusta. Näitä kaikkein pienimpien kiusaajia on jo katsottu ihan riittävän pitkään.

Mitä kaikkea herrat saunassa keksivät

Syksyllä presidentti Sauli Niinistö alkoi puhua inflaatiosta, jolla muka saataisiin lisää liikettä talouden rattaisiin. Tottahan toki kaikkein nuukimmatkin joutuisivat aukaisemaan kukkaronsa nyörejä ja rahaa saataisiin lisää liikenteeseen. Peesaajia ja löytyi ja kohta inflaatio olikin kaikkien talousoppineiden huulilla. Jopa emeritusmeppi Esko Seppäsen, joka kirjassaan Emumunaus asettui ajamaan inflaatiota.



Inflaatiolla on kuitenkin sanana niin paha kaiku ja jokainen tietää, mitä se käytännössä merkitsee: rahanarvon heikkenemistä ja sen ostovoiman pienenemistä, kaiken kallistumista ja köyhien joutumista entistä suurempaan taloudelliseen ahdinkoon.



Poliittiset kehäketut keksivätkin uuden taloudellisen termin sisäisen devalvaation. Sillä saatiin aikaan sama lopputulos. Vuodenvaihteessa nousee arvonlisävero ja sen mukana kaikki hinnat ja maksut. Ja tämä tietysti heikentää entisestäänkin heikkoja, joiden selkänahasta aina on maksatettu kaiken maailman herrojen kotkotukset, joilla on vain yksi päämäärä: Heidän itsensä rikastuminen.



Arvonlisäveron tuotosta poliittinen eliitti saa lisää rahaa antaakseen verohelpotuksia rikkaille, pääomittaakseen suuria pankkeja ja syytääkseen rahaa sinne, missä sitä ennestäänkin on. Samalla tulee ostetuksi ääniä vähin äänin.



Sillä mitä muuta sisäinen devalvaatio on kuin inflaatiota. Sisäinen devalvaatio on eufemismi eli kiertoilmaus, joka käytännössä tarkoittaa helvetillistä inflaatiota ja lopunkin hyvinvointiyhteiskunnan romuttamista, että rikkaat jälleen saisivat enemmän. Rikkaille kun ei riitä paljon, he haluavat kaiken.



Näin kirjoitin syksyllä kaksi vuotta sitten ja tässä nyt ollaan.



Nyt vain perustamaan kodinturvajoukkoja. Saapasrasva haisee jo.