Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Sotimista kylmissä olosuhteissa

”Yhdysvaltojen asevoimien sotilaita saapuu pian koulutusvierailulle Suomeen, kerrotaan Maavoimista. Utin jääkärirykmentin komentaja, eversti Petri Mattila sanoo, että vierailun valmistelijat tulivat Suomeen maanantaina. Pääjoukko saapuu myöhemmin tällä viikolla, mutta tarkkaa ajankohtaa ei julkisteta.
Suomeen saapuvaan yhdysvaltalaiseen sotilasosastoon kuuluu 16 henkilöä. Nyt kolmatta kertaa järjestettävä vierailu kestää vajaat kolme viikkoa.
Yhdysvaltalaiset viettävät osan vierailusta Kouvolan Utissa ja osan Lapissa. Heidän on tarkoitus saada suomalaisilta lisäkoulutusta talvisiin ja kylmiin olosuhteisiin.
Mattilan mukaan Ukrainan kriisi ei vaikuta koulutusvierailuun millään tavalla. Vierailun ohjelma on lyöty lukkoon jo ennen Ukrainan tilanteen kiristymistä.” Näin kertoo MTV:n uutiset.
Näin Suomen puolueettomuutta koetellaan, vaikka parasta maanpuolustusta olisi edelleen hyvät ja ystävälliset suhteet Venäjään.
Ehkä suomalaisille sotilaille opetetaan amerikkalaisia otteita vastapalvelukseksi.

Päivän tehtävä: Etsi erot.
 
 
 
 

tiistai 17. syyskuuta 2013

Urpilainen säilyttää hävittämällä

Kuva: Johannes Heinonen

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vieraili aamu-tv:ssä näyttämässä uutta jakkupukuaan ja kertoi siinä sivussa, että jo vuosien ajan kunnille on sälytetty tehtäviä, mutta rahaa ei vastaavassa mitassa. Nyt siis pitää vähentää palveluita ja tätä Urpilainen kutsuu hyvinvointivaltion säilyttämiseksi ja kehittämiseksi.
Akka aamutuimaan vain pohtii, miten voi olla mahdollista, kun kansa kohta on verotettu kuoliaaksi, että ei rahaa palveluihin ole. Mitään muuta ei viime vuosiin ole mahtunutkaan kuin veronkorotuksia. Raasuporissa mm. Maarit Feld-Rannan leveillä hartioilla veroprosentti on jo 21 ja lisää on luvassa.
Kun kohta ihmisen kaikki tulot menevät välttämättömiin menoihin ja veroihin, niin mihin ne verot menevät? Suomi on EU:n nettomaksaja ja verovaroilla kustannetaan kolmea kerrosta päättäjiä ja neljää presidenttiä. Rahaa syydetään myös pankkeihin ympäri Euroopan ja tuetaan kannattamatonta suurteollisuutta.
Urpilaisella ei ollut kanttia kertoa, mistä nyt ollaan leikkaamassa erityisesti, mutta asia kävi ilmi kahden asiantuntijan arvioinnista, jossa kerrottiin katsojille Mitä se on.
Selkeästi tuli mainituksi kirjasto. Sehän se ei olekaan kuntien palvelu. Hienoa vasemmisto! Loistaavaa! Aiemmin vasemmisto on tunnettu juuri kulttuurimyönteisyydestään.
Jos saa esittää valistuneen arvauksen, niin jatkossa ei kuntien tehtäviin kuulu minkäänlainen kulttuuri. Pois paha meistä. Bisnestä pitää olla. Nuorisomäärärahat joutavat pois nekin. Järjestäkööt järjestöt nuorisotoiminnan, mistä niille maksetaankin. Tosin nykyisin poliittisten nuorisojärjestöjen määrärahat valuvat emäpuolueiden pohjattomaan kassaan.
Ilmassa on ollut myös sellaista, että ei terveydenhuoltokaan oikein kunnille kuulu. Hoitakoon jokainen itse oman terveytensä. Terveyspalvelujen myyjiä riittää. Ja jos ei kykene maksamaan, niin kuolkoot. Vanhukset hoitakoot lapset ja lapset vanhukset.
Koululaitoksessa voidaan jatkossa opettaa lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Sillä pärjää pitkälle. Ei kokoonpanotöissä muuta tarvitse osatakaan. Ylemmät säädyt kyllä hoitavat itse omien jälkeläistensä koulutuksen niin kuin joskus ennenkin.
Eliitillä menee aina hyvin ja sehän on pääasia. Rikkailla on rahaa ja siksi ne rikkaita ovatkin.
 

lauantai 4. toukokuuta 2013

Elintaso johon harva yltää


Kuva: Kaija Olin-Arvola: Hyvin menee, mutta menköön.

Herra Isoherra väitti perjantaina jälkiviisaasti Ylessä valehdeltavan joka päivä, että pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa romutetaan. Kas, en minä vain ole huomannut.
 
Pohjoismaisen hyvinvoinnin romuttaminen aloitettiin jo 90-luvulla. Ensimmäiseksi vietiin kaikkein köyhimmiltä lapsilisät.
Sen jälkeen on kansalaisille pantu jatkuvasti uusia veroja ja maksuja, jotka ovat heikentäneet entisestään kaikkein heikoimpien asemaa. Ennen verovaroin kustannetut palvelut ovat maksullisia ja tendenssi on nouseva.
 
Inflaatio syö jatkuvasti ostovoimaa. Leipäjonot pitenevät. Oma asunto on entistä useammalle vain unelma. Kännykässä ei voi asua. Pankkien korot ovat myös nousussa. Konkurssit lisääntyvät. Samoin ulosotot.
 
Vuoden 2015 alusta lähtien työttömän on pakko jo 300 työttömyyspäivän jälkeen osallistua kuntouttavaan työtoimintaan. Tästä taas seuraa, että entistä useammin työtön joutuu töihin työmarkkinatuella ja yhdeksän euron kulukorvauksella, mikä tietysti lisää orjatyön käyttöä.
 
Riiston asteen kovenemisesta kertoo se, että elämiseen ei riitä yksi työpaikka. On tehtävä montaa työtä yhtä aikaa ja jokaisen perheenjäsenen ryhdyttävä ansioon heti kun kynnelle kykenee. Kaikki mahdolliset sivubisnekset on otettava käyttöön.
Terveydellinen eriarvoisuus on lisääntynyt kaiken aikaa. Kelan kautta tapahtuu tulonsiirto köyhiltä rikkaille, joilla on varaa yksityisiin terveyspalveluihin. Vähävaraisten vanhusten kurjuus on tiedossa.
 
Koulutuksellinen eriarvoisuus lisääntyy. Lukion aloituskirjat maksavat jo tuhansia euroja. Maksuton koulutus on pelkkää puhetta.
Köyhyys, työttömyys ja osattomuus periytyvät jo kolmanteen ja neljänteen polveen. Nuorten työllisyystakuu on pelkkää puhetta.
 
Herra isoherran mielestä keskiluokka on katoamassa. Mihinkä sellainen katoaisi, jota ei ole olemassakaan. Yhteiskunta jakaantuu edelleen työnantajiin, työtätekeviin ja osattomiin. Työtätekeviin kuuluvat myös PK-yrittäjät.
 
Yhteiskunta, joka ei kykene huolehtimaan heikoimmistaan, ei ole hyvinvointiyhteiskunta. Heittämällä kasvavan joukon ihmisiä yli laidan päättäjät rapauttavat sen vähänkin hyvinvoinnin, joka vielä on jäljellä.
 
Yhteiskunta on tasan niin vahva ja hyvinvoipa kuin on sen heikoin lenkki. Tämän luulisi Herra Isonherrankin käsittävän.