Koti, uskonto ja isänmaa

Täysin palvelleen isän lähes yksin rakentama rintamamiestalo.

Näillä tunnuksilla aikoinaan kokoomus ja Suomen porvarit menestyivät vaaleista toiseen. Näillä sanoilla ilmaistiin porvareiden arvot.

Kuitenkin talousjärjestelmä, jota he myös kannattivat ja kannattavat, on tehnyt selvän kaikesta.

Ihmiset ovat joutuneet työn perässä muuttamaan entistä useammin ja suuret kansainvaellukset ovat vasta alkamassa. Työ määrittää ihmisen, palkkatyö, jonka tulokset tekijältä riistetään.  Monenlaiset ristiriidat ovat ajaneet perheet hajalle. Nykypäivän lasten perhe koostuu monenlaisista ihmisistä: isä, äitejä siskoja, veljiä, mummoja ja vaareja on vaikka muille jakaa. Tuskin kukaan toistaan edes tuntee.

Kirkon valta-aseman ovat horjuttaneet monenlaiset uskomukset. Tapauskovaisuuskin on vähenemään päin. Mieluummin kuin Jumalaan, ihmiset uskovat ilmastonmuutokseen ja noitiin. Salman Rushdie esittää kirjassaan Maa hänen jalkojensa alla mielenkiintoisen paradoksin: Aikoinaan prinssi Siddhārtha Gautama luopui rikkauksistaan ja lähti vaeltamaan köyhien keskuuteen. Hänen mietiskelyistään syntyi buddhalaisuus, joka on nykisin maailman rikkaimpien uskonto. Jos maailmalle valittaisiin nyt presidentti, niin valituksi tulisi Dalai Lama.

Isänmaasta tuskin enää voi paljon puhua, koska talous on tehnyt selvän siitäkin. Maailmankaupan tarpeisiin on luovutettu itsenäisyys, oma raha ja oma maa. Köyhän ihmisen isänmaa on kynsien alla. Isänmaasta on tullut myytti, jota pidetään yllä poliittisiin tarpeisiin.

Akateemikko Oiva Ketonen kirjoitti jo kymmeniä vuosia sitten: ”Kulttuuriin liittyy tietty valtaintressi. Kulttuurin täytyy suostutella ihmiset itsensä ylläpitämiseen. Hitaasti kasvavissa luontaisissa kulttuureissa tämä tapahtuu itsestään. Nopeasti kasvaneessa teknisessä kulttuurissa valtaintressi on vahva ja ilmeinen. Tekninen kulttuuri pyrkii alaisensa yhteisön ”atomisoimiseen”. Keskitetty aatteellinen, poliittinen ja taloudellinen valta pyrkii suorin tai epäsuorin keinoin tuhoamaan ne suhteet, joita ihmisillä on toisiinsa … ja korostamaan suhteita, joita yksittäisillä ihmisillä on itse valtaan. Ihminen ei ole tärkeä vuorovaikutuksessa ympäristönsä ihmisten kanssa. Hän on tärkeä työntekijänä, veronmaksajana, äänestäjänä, palkan tai eläkkeen saajana, teollisuuden tuottamien hyödykkeiden kuluttajana, puolueen jäsenenä jne.”

Viimeistään postmoderni ja sen arvottomuus pirstaloi loputkin, mitä vielä vanhasta maailmasta oli jäljellä. Eikä tämä suinkaan ollut sattumaa, vaan tarkasti ohjelmoitua kehitystä.

Yksin ihminen on voimaton.

(Lähde: Oiva Ketonen: Ihmisenä olemisesta, Otava 1981)

Natsi

Itke maailma.

Parhaillaan on valtamediassa käynnissä sanan natsi rekuperointi. Natsiksi nimitetään mielellään kaikkia muita kuin sitä itseään. Samaan aikaan, kun natsit heiluttavat hakaristilippujaan Kievissä, Suomessa leimataan natsiksi Putin. Länsi tukee natsilippujen alla sotivia Ukrainan joukkoja väittäen niiden edustavan läntisiä arvoja. ”Ja niin on valkeata musta ja pikimusta vitivalkeaa.”

Natsin leiman on saanut myös itävaltalainen kirjailija ja maailmankansalainen Peter Handke. Kohu hänen ympärillään syntyi jälleen, kun hänelle myönnettiin Henrik Ibsen -palkinto. Tästä syystä hän otti vastaan palkinnosta vain puolet ja toisella puolella rakennutti serbilapsille uimapaikan Kosovoon.

Fasistiksi häntä on syytetty siitä lähtien, että hän uskaltautui vastustamaan lännen sotaa, jonka tarkoituksena ja päämääränä oli Jugoslavian hajottaminen.

Kirjassaan Kivun kiinalainen Handke kuvaa elävästi suhdettaan natseihin ja heidän tärkeimpään tunnusmerkkiinsä hakaristiin. Teema esiintyy Handken tuotannossa melko usein eikä syyttä, sillä Itävalta ei ole tehnyt tiliä natsimenneisyydestään siinä määrin kuin Saksa.

”Ylhäällä vuorenharjalla kulkevalla tiellä, katulyhtyjen luona, minä huomasin eräässä pyökinrungossa kaksi paksulla mustalla värillä vedettyä koukeroista viivaa. Menomatkalla niitä ei mitenkään ollut voinut olla siinä: olisin heti pannut merkille moisen sotamaalauksen pyökin sileässä vaaleassa kuoressa. Ajattelin vain: Nyt!, kumarruin poimimaan maasta kivenmurikan ja lähdin juoksemaan. Entisen puolustusmuurin portinpielestä löysin toisen mustaksi maalatun kohdan, vielä suuremman kuin puunrungosta, eikä väri – kosketin sitä ohi juostessani – ollut vielä ehtinyt edes kuivua. Eikö minua kenties ajanutkaan eteenpäin se, että ne olivat hakaristejä? Niihinhän törmää, eikä pelkästään täällä meillä, joka askeleella; ja sitä paitsi minä olen kaivaustöissäni tottunut vanhoihin kuvallisiin esityksiin, joissa tuolla kuviolla on täysin viaton merkitys tai joissa se on vain ornamentti. Muistan esimerkiksi erään esikristillisen mosaiikkilattian kurjet, jotka kantoivat nokassaan hakaristejä. Oliko siis mahdollista, että samoin olisi saattanut käydä silloinkin, jos kyseessä olisi ollut vastaruiskutettu rauhanmerkki? Ei, hakarististä se johtui. Tuo merkki edustaa inhalla tavalla kaiken raskasmielisyyteni syytä – kaiken tässä maassa vallitsevan raskasmielisyyden ja tyytymättömyyden syytä. Eikä tuota tunnusta suinkaan ollut sutaistu mistään hetken mielijohteesta tai kevytmielisyydestä, pikemminkin kaikki oli tehty säntillisesti ja synkällä päättäväisyydellä, maalattu paksulla värillä ja perusteellisesti: näiden äärimmilleen kärjistettyjen hakasten tarkoituksena oli onnettomuutta ennustaen pistää silmään; ja niin ne minun tapauksessani tekivätkin. Minun? Minä. Yhtä kuohua kaikki tyynni.”

(Peter Handke, Kivun kiinalainen, 1983, WG 1985, Suom. Markku Mannila)

Hän on täällä tänään

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Naakat apajalla

Tänään Pohjan torilla oli mahdollisuus tavata kansanedustaja Maarit Feld-Rantaa (sd) kello 8.30

Minä tietysti kiirehdin tervehtimään internetistä tuttua kansanedustajaa ja kunnanvaltuutettua ihan silmityksin.

Kättä paiskattiin, esittelin itseni ja hän muisti minut. Olen muutaman kerran tullut maininneeksi ne levät hartiat, joihin vetoamalla myös Pohjan kunta liitettiin Raaseporiin 2009. Näihin leveisiin hartioihin vedottiin ympäri Suomen, kuinka sitten palvelut paranevat, kun saadaan vain leveämmät hartiat niitä tuottamaan.

Tästä vaiheesta kansanedustaja aloitti ja sanoi, ettei hän voi ymmärtää, miten joku voi pahoittaa mielensä yhdestä lauseesta. Minä siihen, että se ei ollut mikään yksi lause, vaan poliittinen linja kautta maan, millä kuntia ja palveluita alettiin hävittää. Kansanedustaja vaikeni. Miksi minä puheesta mieleni pahoittaisin? Teoista kyllä tai pikemminkin niiden puutteesta.

Siinä sitä oli todistusaineistoa ympärillä: Kunnantalo suljettiin heti kättelyssä, työväenopistolla ei ole enää kuin muutama hassu kurssi, kirjasto pyörii vanhoillaan, terveyskeskus on auki miten sattuu ja nyt sekin ollaan lopettamassa kokonaan. Kylän toinen kauppa ja muut vähäiset palvelut ovat hävinneet. Koulujen lakkauttamisella uhkaillaan jatkuvasti. Siinä sateessa, kuran keskellä oli hyvä kerrata leveiden hartioiden saavutuksia.

Olin tosin varhain liikkeellä, mutta muuta vaalikarjaa ei ollut näkyvissä. Toisessa teltassa kyyristeli kaksi vanhaa naista kauppaamassa RKP:tä.

Minä sitten vielä sanoin arvoisalle kansanedustajalle, että sitä politiikkaa voisi tehdä vaalien välilläkin eikä vain tulla jakamaan kahvia vaalien alla. Maarit sanoi tekevänsä työtä seitsemänä päivänä viikossa, mihin minä en osannut muuta sanoa kuin että katso nyt ympärillesi, oletko saavutuksiisi ja näkemääsi tyytyväinen.

Siitä hän saikin oivan syyn kääntää minulle selkänsä ja kävellä pois.

Tilaisuus oli päättynyt ja minun päässäni alkoi soida Tuomari Nurmion laulu.

En kommentoi

Suomessa poliittinen keskustelu on hävettävän alhaisella tasolla. Tai ehkä voi melkein sanoa, ettei sitä ole.
 

Kansanedustajaksi pyrkivä oululainen kansanedustaja (kepu) näytti pari päivää sitten naama punaisena mallia, miten opetellaan sanomaan toimittajalle: En kommentoi. En kommentoi. En kommentoi. Tyylistä saattoi päätellä, että asia oli uusi ja vaikeasti hahmotettava. Taisi miestä suorastaan pelottaa.

Uutiset ja koko tiedonvälitys on Ukrainan kriisin aikana muuttunut pelkäksi sotapropagandaksi ikään kuin Suomikin olisi sodan osapuoli. Ilmeisesti jotkut näin kuvittelevatkin. Esimerkiksi Carly Salounius-Pasternak, joka katsoi asiakseen huutaa kurkku suorana minulle twiitin: SUOMI EI OLE PUOLUEETON MAA. USKOKAA JO @KATJUUSSA. Mies kuvittelee ilmeisesti edelleen komentavansa rannikkojääkäreitä, jollainen minä en luojan kiitos ole.

Enemmän siis peitellään kuin annetaan julki. Julistetaan ja ajatellaan asioitten menevän läpi huutamalla.

Kuitenkin kaikille puolueille jaetaan runsaskätisesti rahaa puoluetukina, piilopuoluetukia unohtamatta. Päättäjillä on kokonainen avustajien ja apparatsikkien lauma apunaan, mutta tulosta ei vain tule.

Keskusteluja kansalaisten kanssa käydään korkeintaan auktoriteetin menetelmällä, jonka tärkein tavoite on saada verbaalinen voitto vastustajasta.

Vain paria kuukautta ennen vaaleja päättäjät muuttuvat höveleiksi ja ilmaantuvat turuille ja toreille ilmapallojen kanssa, jotka ovat yhtä tyhjiä kuin heidän lupauksensa.

Nykyinen tietotekniikka antaisi mahdollisuudet ihan toisenlaiseenkin toimintaan. Pidetäänhän Suomea johtavana it-maana vai joko sekin juna meni.

Mallia voisi ottaa Barak Obamalta, jonka Valkoinen talo lähettää tiedotteitaan jopa minulle, kun minä kerran otin sinne yhteyttä kertoakseni, että ”Minä olen Bradley Manning”.

"Lähettäjä: The White House
Lähetetty: ‎12.‎2.‎2015 22:27
Vastaanottaja: irmeli.arvola@gmail.com
Aihe: Here's what the President sent Congress yesterday:

The White House

Here's what the President sent Congress yesterday:

Yesterday, President Obama transmitted to Congress a proposed authorization for the use of military force, or AUMF, against the Islamic State of Iraq and the Levant, also known as ISIL.

ISIL poses a threat to U.S. national security, which is why U.S. armed forces are already working with some 60 other nations and partners to degrade and ultimately destroy ISIL. The President has said that we are strongest as a nation when the President and Congress work together, and enacting a bipartisan AUMF against ISIL would provide a clear and powerful signal that the United States stands united behind the efforts to degrade and ultimately destroy ISIL.

Take a look at the text of the letter he sent to Congress, below. Then learn more about exactly what an authorization of military force means for us."

Ymmärrän kyllä, että tällaisia kirjeitä lähtee maailmalle miljoonia. Ja niitä tulee useamman kerran kuukaudessa. Ainakaan heitä ei voi yrittämisen puutteesta syyttää.

 Kaikki kuvat löytyvät täältä.

Ottakaa heidät kiinni

On taas se aika, kun köyhälläkin on ystäviä: Vaalit tulossa.

Vaalien välillä ei vaalikarjasta tarvitse välittää.  Pertti Salolainen viimeksi julkisuudessa valitti, että ihmiset häiritsevät kansanedustajia sähköposteillaan.

Minusta on suorastaan hämmästyttävää, miten välinpitämättömästi kansanedustajat ja heidän avustajansa ihmisiin suhtautuvat. Resurssipulaa he eivät voi valittaa, sillä heillä on koko joukko avustajia ja puolueissaan apparatsikkeja, joita verovaroilla ruokitaan.

Ilmeisesti suomalaiset päättäjät eivät ole edes ymmärtäneet yhteydenpidon tärkeyttä. He itse haluavat eristäytyä saapasnahkavuorelleen. Valkoisesta talosta saan monta viestiä kuukaudessa. Niissä kerrotaan tärkeistä päätöksistä ja jopa esitetään kysymyksiä vastattavaksi. Siellä on huomattu nykytekniikan antamat mahdollisuudet, joita tietotekniikan ihmemaassa, Suomessa, ei haluta edes käyttää.

Itse olen jo monta vuotta yrittänyt kansalaisaktivistina vaikuttaa. Olen yrittänyt sitä somessa sillä seurauksella, että minut on potkaistu päättäjien Naamakirjoista heti, kun olen uskaltanut esittää pari haastavaa kysymystä. Naamakirjassa sallitaan vain selkään taputtelijoiden laahus ja siinä kuplassa kuvitellaan, että kaikki rakastavat ja ovat ylen ihastuneita.

Olen myös lähettänyt sekä omia että toisten kirjoittamia mielenkiintoisia blogeja kansanedustajille. Sillä seurauksella, että entistä useampi, Paavo Arhinmäestä  ja Markus Mustajärvestä lähtien,  on ohjannut osoitteestani tulevan postin suoraan roskalaatikkoon.  Osoitteessa ei ole ollut vikaa, koska toisesta osoitteesta kaikki viestit ovat menneet perille.

Jos joku sitten joskus on vaivautunut vähän vastaamaankin, niin keskustelusta on yritetty selvitä pelkällä liturgialla tai hyvänjoulun-toivotuksilla.

Viimeksi lähetin kansanedustajille ahkeran kansalaisaktivistin Sakari Timosen asiantuntevan blogin orjatyön käytöstä lahtelaisella mölkkytehtaalla, jolla on 6 miljoonan liikevaihto.

Tässä kirjeeni:

”Hei!

Eikö olisi korkea aika tehdä jotakin tälle asialle. Ei ole maamme etu, että työt teetetään orjilla.

http://sakutimonen.com/2015/01/selkeasti-laitonta/

terveisin Kaija”

Tähän kirjeeseen Kimmo Sasi vastasi ylimielisesti ja vieläpä niin nopeasti, että tuskin oli asiaan edes ehtinyt paneutua:

”Mielestäni valmentaminen työhön on hyvä asia.

Kimmo”

Keskustelu päättyi minun vastaukseeni:

”Ei tässä ole kysymys mistään valmentamisesta. Lue se Sakari Timosen blogi. Hän on lakimies ja tietää kyllä, mitä puhuu. Orjatyön teettäminen on laitonta.

terveisin Kaija”

Toinen vastaajista oli Tarja Filatov:

”Asia on tärkeä.

Kuntouttava työtoiminta kuuluu sosiaali- ja terveysministerille.

Työelämä-ja tasa-arvovaliokunta on omissa lausunnossaan ja mietinnöissään edellyttänyt, että tehdään selkeä ero kuntouttavan työtoiminnan ja palkkatuetun työn välillä.

Käsittääkseni sosiaali- ja terveysministeriössä on ryhdytty työhön väärinkäytösten ehkäisemiseksi ja rajapintojen selkiyttämiseksi.

Ystävällisin terveisin Tarja Filatov”

Johon minä:

”Hei!
Kiitos vastauksesta. Mutta eikö lakien rikkominen ole poliisiasia? Tätä orjatyön käyttöä ja siihen liittyviä laittomuuksia on esiintynyt tässä maassa jo vuosikaudet. Ei tässä mitään epäselvää pitäisi olla. Sakari Timonen on lakimies ja tietää varmasti, mistä puhuu.
Terveisin Kaija”

Kansanedustajan vastaus:

”Totta, Rikkomuksiin pitää tietenkin puuttua. 

Siinä tarvitaan niitä ihmisiä, joita vastaan rikkomus on tehty.

TF”

Ja minä sitten vielä Filatoville: ”Tämä mölkky-tehdas juttu on paisunut jo sellaisiin mittoihin, että siihen olisi syytä myös maan ylimmän vallan puuttua. Toinen räikeä epäkohta on käyttää tyllisyysvaroja kuntien tykytoiminnan järjestämiseen kuten Juuassa ja nyt Naantalissa. Näin siitäkin huolimatta, että rahat tätä kautta kiertävät puolueiden omistamille kylpylöille ja lomakeskuksille. Minusta kansanedustajilla on ainakin moraalinen vastuu siitä, miten lakeja maassa noudatetaan.

Terveisin Kaija”

Kerroin nämä esimerkit siksi, että jokainen voisi kysyä tärkeitä kysymyksiä omilta ehdokkailtaan vaalikentillä, jos sattuvat heitä tapaaman. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on tämä: Miten aiotte pitää yhteyttä valitsijoihinne, jos teidät valitaan.