Ja niin Nato laajeni itään

Kun taas Nato-propagandaa tuutataan täysillä, on syytä palauttaa mieliin hieman historiaa.

Neuvostoliiton hajoaminen loi tyhjiön, joka uhkasi amerikkalaista sotateollisuutta. Kylmä sota oli vaatinut jatkuvaa aseistautumista ja varustelua. Vihollinen oli selkeästi kaikkien tiedossa. Rahaa sotateolliselle kompleksille virtasi veronmaksajien karttuisasta kädestä.

Tilanne oli hankala, sillä Yhdysvallat oli luvannut Mihail Gorbatshoville helmikuussa 1990, etteivät Naton joukot liiku ”edes yhtä tuumaa kohti itää”. Mutta niin kuin Gorbatshov myöhemmin katkerana valitti, ei amerikkalaisiin voinut luottaa. Kauppojen hieronta alkoi välittömästi Itä-Euroopan maihin. Ehtona yhdistyneen Saksan hyväksymiselle oli, ettei se liiku ”edes yhtä tuumaa itään”.

Aluksi muut Nato-liittolaiset olivat haluttomia osallistumaan laajenemiseen, koska kustannukset arvioitiin haarukassa 27–125 miljardia dollaria. Vaikeaa oli myös perustelujen löytäminen varustautumiselle, koska entistä vihollista ei enää ollut.

Entinen Yhdysvaltain senaattori ja pitkäaikainen asevoimien jäsen Gary Hart kirjoitti kirjassaan The Minuteman (1998), että kuilu USA:n hallitsevan eliitin ja kansan välillä kasvoi perustelemattomasta tuhlauksesta asevoimiin. Hartin mukaan Persianlahden sodassa amerikkalaisia sotilaita käytettiin kuin palkka-armeijaa: ”Väitettiin, että kyse on vapaudesta, kun tosiasiassa tarkoituksena oli turvata halpa öljy. […] Mitä tapahtuu, jos me heräämme jonain aamuna ja Saudien kuninkaallinen perhe on syösty vallasta? Meidän energiapolitiikkamme romahtaa, olemme jälleen erämaassa”, kirjoitti Hart.

Putin kysyy

Vuonna 2007 Münchenin kansainvälisessä turvallisuuspoliittisessa kokouksessa Vladimir Putin esitti läntisille johtajille huolensa Naton laajenemisesta Venäjän rajoille. ”Meillä on oikeus kysyä: ketä vastaan tämä laajentuminen on tarkoitettu? Mitä tapahtui länsikumppaniemme vakuutuksille Varsovan liiton purkamisen jälkeen? Missä ovat nuo julistukset tänään? Kukaan ei edes muista niitä.” totesi Putin ja muistutti Naton pääsihteerin Manfred Wörnerin puheesta Brysselissä 17.5.1990, jolloin tämä sanoi: ”Emme tuo Naton armeijaa Saksan rajojen ulkopuolelle, se antaa lujan turvallisuustakuun Neuvostoliitolle”. ”Missä ovat nämä takuut?” kysyi Putin.

CIA:n johtaja Robert M. Gates antaa vastauksen kirjassaan Duty (2010). Asioiden takana oli puolustusministeri Dick Cheney: ”Kun Neuvostoliitto oli romahtamassa vuoden 1991 lopulla, Dick halusi nähdä koko Venäjän itsensä hajottamisen, ei pelkästään Neuvostoliiton, jotta se ei koskaan voisi enää olla uhka muulle maailmalle.”

Laajeneminen oli hyvässä vauhdissa jo vuonna 1997, kun presidenttiehdokas Clintonia painostettiin, että hän menettäisi vaaleissa kaikki puolalaisten äänet, jos Puolaa ei otettaisi Naton jäseneksi. Muut maat seurasivat perässä. Entisiä Varsovan liiton maita painostettiin Natoon sillä, että he eivät saisi yhdysvaltalaisia aseita ilman Nato-jäsenyyttä.

Samoihin aikoihin syntyi Washingtonissa uusi lobbaajaryhmä, joka kutsui itseään Naton laajennuksen komiteaksi (U.S. Commitee to Expand NATO). Ryhmän johdossa hääräsi puheenjohtajana sen perustaja Bruce P. Jackson, joka yhdisti samoin ajattelevat vaikuttajat ja rahoittajat.

Kun Naton laajeneminen oli saamassa vastustajia Washingtonissa, löytyi Nato-lobbareille paikka washingtonilaisessa talossa lähellä Ison-Britanian lähetystöä. Talon omisti vaikutusvaltainen republikaani Julien Finley. ”Kokoonnuimme aina Finleyn talossa, jossa oli ehtymätön viinikellari. Päätehtävämme oli senaatin jäsenten valistaminen Natosta. Meillä oli neljä tai viisi senaattoria joka ilta ja joimme Julien viiniä”, muisteli Jackson.

”Venäläiset vittuun”

”Venäläiset vittuun -asenteella on ylpeä ja pitkä perinne Yhdysvaltain ulkopolitiikassa”, Jackson kertoi toimittaja-kirjailija Andrew Cockburnille: ”Se ei mene yli yhdessä yössä.”

Laajeneminen itään jatkui. Kun Yhdysvalloissa koulutettu lakimies Mikheil Saakashvili valittiin Georgian presidentiksi, hän ensitöikseen ilmoitti haluavansa liittää Georgian Natoon. Ja jo vuonna 2005 George W. Bush seisoi Tbilisin Vapauden aukiolla ja kertoi yleisölle, että he voivat luottaa Amerikan apuun.

Saakashvili auttoi Amerikkaa antamalla georgialaisen joukko-osaston avuksi Irakiin ja Afganistaniin. Vuoteen 2008 mennessä Moskova alkoi provosoitua Saakashvilin pöyhistelystä. Saakashvili vaati Jacksonilta erilaisia asejärjestelmiä ja jopa ”tuhansia Stinger-ohjuksia”, kertoo Jackson, joka vastasi, ettei sellainen tule onnistumaan. Tähän Saakahsvili vastasi voimansa tunnossa: ”Vedä käteen!”

Yllättäen Saakashvili valloitti separatistien alueen Etelä-Ossetiassa ja on arveltu Dick Cheynin häntä kannustaneen. Tämän jälkeen Venäjän vastahyökkäys vyöryi Georgian maaperälle ja tuhosi Yhdysvaltain kaikki tiedusteluasemat.

Vuoteen 2014 Nato oli saanut kaksitoista uutta jäsenmaata ja lähes 17 miljardin dollarin edestä amerikkalaisia aseita.

Brittiläinen Helsinki Human Rights Group -ihmisoikeusjärjestön johtaja John Laughland kirjoitti The Guardian -lehdessä 22.11.2002, ettei USA levitä demokratiaa vaan edistää omaa asekauppaansa: ”Uusi Nato on mekanismi saada lunnasrahaa uusilta jäsenvaltioilta Yhdysvaltain aseteollisuudelle ja myös väline saada muut maat suojelemaan Yhdysvaltain maailmanlaajuisia etuja, joihin kuuluu luonnonvarat kuten öljy.”

Lähde

Sainio,  Pentti (2016): Armeijan hukatut miljardit – Suomen sotajohdon salaisuudet. Into Kustannus.

Mitä on tekeillä? Kuka provosoi ketä?

 

Viime kesänä Suomi oli mukana Naton Allied Shield –harjoituksessa (Baltops 15), johon osallistui 15 000 sotilasta 22 maasta. Suomalaiset harjoittelivat Puolassa. Pääosa joukoista harjoitteli Välimerellä.

Kun kirjailija Pentti Sainio kysyi Natoon perehtyneeltä sotahistorian dosentilta Markku Salomaalta ”Mitä pääharjoituksessa Välimerellä harjoitellaan tämä vastasi: ”Baltian puolustusta. Välimeren harjoitus on demonstraatio Baltian puolustamisesta. Harjoituksen peitepiirros heitetään tarpeen vaatiessa Baltian kartan päälle ja menoksi. Harjoitusta ei viety suoraan Baltiaan, koska Venäjä provosoituisi. Nämä harjoitukset ovat kasvaneet mittasuhteiltaan kilpaa koko ajan, mikä muistuttaa kylmän sodan ajasta. Nämä maskeerataan rauhankumppanuusohjelmaan, että veli venäläinen ei häiriinny, ja kuitenkin niin käy. Eihän Suomi voi liittoutumattomana olla Naton sotaharjoituksissa. Mutta siitä kuitenkin on kyse.”

Dosentti Salomaan mukaan kyseessä oli ”Halloween-naamiaiset”. Salomaan mielestä me suorastaan tyrkytämme itseämme voimannäytön kohteeksi Venäjälle. ”Juha Sipilän, Alexander Stubbin ja Timo Soinin hallituksella on totiset paikat. Tosiasioiden tunnustamisen aika on koittamassa. On vain suuren O:n kokoinen aukko puolustuksessa”, sanoo Salomaa.

Joulukuussa 2015 ilmestyneessä kirjassaan Kylmän sodan toinen erä Salomaa toteaa, että Suomen itsenäinen puolustus on tiensä päässä. Ja siksi: ”Nyt on hyvä hetki rohkeasti tunnustaa tosiasia, että Suomen varmin mahdollisuus sotilaallisen avun saamiseen häätätilanteessa voi perustua kahdenkeskiseen sopimukseen suoraan Yhdysvaltojen kanssa.”

Tämä selittää ahkeran vierailu-buumin maiden välillä ja myös aamiaisrukoukset Valkoisessa talossa. Alaskan ilmastokokouksessa 1.9.2015 USA:n presidentti Barack Obama kätteli ohimennen myös ulkoministeri Soinin, joka totesi ”Timo Suomesta. Voimme olla avuksi.”

Nyt ollaan niin pitkällä, että Venäjän provosoituminen ei enää pelota. Parhaillaan on menossa harjoitus Baltops 16, joka on Naton suurin sotaharjoitus Itämerellä.

Tänä vuonna Suomesta on sotaharjoituksissa mukana rannikkojääkäreitä ja panssaritiedustelijoita. Alkuvaiheessa on mukana 600 sotilaan vahvuinen maihinnousuosasto, joka harjoittelee Suomen ja Ruotsin rannikoilla. Maihinnousuja tehdään Hankoniemen alueella olevalle Syndalenin harjoitusalueelle.

Baltops-harjoitukseen osallistuu 160 sotilaan vahvuinen rannikkojääkärikomppania Uudenmaan prikaatista ja ainakin saman verran ruotsalaisia rannikkojääkäreitä toimii hollantilaiselta maihinnousutukialus Johan de Wittiltä.

Suomalaisten ja ruotsalaisten lisäksi maihinnousuosastoon kuuluu 200 Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta sekä 30 sotilaan vahvuinen italialainen tiedustelujoukkue. Amerikkalaisilla on mukana 12 maihinnousupanssarivaunua, muut liikkuvat rantauduttuaan jalkaisin.

Johan de Wittin lisäksi Hankoniemen edustalle saapuu kaksi muuta isoa maihinnousutukialusta: amerikkalainen USS Carter Hall ja Britannian laivaston suurin alus HMS Ocean.

Suomessa harjoitellaan kolme päivää 6.–8. kesäkuuta ja sen jälkeen neljä päivää Ruotsissa.

Koulutuspurjehdukselta palaava miinalaiva Uusimaa osallistuu Baltopsin loppuvaiheisiin Itämerellä.

Tänä vuonna harjoituksiin osallistuminen maksaa Suomelle noin 400 000 euroa. Viime vuonna yli miljoonan.

Kaikkiaan Baltopsiin osallistuu yli 4000 sotilasta 17 maasta. Sota-aluksia on viitisenkymmentä. Ruotsi lähettää harjoituksiin rannikkojääkäreiden ohella muun muassa sukellusveneen ja Gripen-hävittäjän, kertoo Yle 18.5.2016.

Heinäkuussa 2015 puolustusministeri Jussi Niinistö vastasi Markus Mustajärven kysymykseen, että Suomi ei harjoittele ”Baltian tai muiden Nato-maiden sotilaallista puolustamista”.

Lähteet

Yle (18.5.2016): Nato tekee ensi kerran maihinnousun Suomen rannoille – Itämerellä alkamassa kolme suurta sotaharjoitusta http://yle.fi/uutiset/nato_tekee_ensi_kerran_maihinnousun_suomen_rannoille__itamerella_alkamassa_kolme_suurta_sotaharjoitusta/8885217

Sainio, Pentti (2016): Armeijan hukatut miljardit, Into, Viro.

Salomaa Markku | Docendo (11/2015): Kylmän sodan toinen erä.

Kaija Olin-Arvola on runoilija ja eläkkeellä oleva toimittaja.

Hornetit lentävät, kaikki muu seisoo

Kaija Olin-Arvola arvioi Pentti Sainion kirjan Armeijan hukatut miljardit – Suomen sotajohdon salaisuudet.

”Mikä on Suomen puolustusvoimien iskukyvyn merkitys pelotteena rauhan aikana ja tulivoimana sotatilanteessa?” Tähän kysymykseen kiteyttää Pentti Sainio kirjassaanArmeijan hukatut miljardit koko Suomen armeijan olemassaolon perusteen.

Suomen varustautumisen historia on ollut enemmän mediaseksikkyyden hakemista kuin puolustusvoimien rakentamista aina panssarilaivojen hankkimisesta lähtien, kun tykistölle toivotut rahat hukattiin panssarilaiva Ilmariseen ja Väinämöiseen 1930-luvun alussa.

Ensimmäinen pysähdys tuli Talin–Ihantalan suurtaistelussa. Siellä merkittävää osaa näytteli majuri Petäjän nerokas korjausmuuntaja joka mahdollisti tykistön ja kranaatinheittimistön tulen keskittämisen sekä nopeat tulenavaukset ja tulensiirrot muuttuvissa tilanteissa. Tästä torjuntavoitosta huolimatta sota hävittiin ja kotiin juostiin pää kolmantena jalkana. Ja kalliiksi tuli.

Kylmän sodan aikana Suomi oli vaikeassa asemassa Varsovanliiton ja Naton välissä. Viisaiden poliitikkojen ansiosta rauha säilyi ja Suomi rakensi omia puolustusvoimiaan puolueettomana maana. Elettiin rauhan, ystävyyden ja yhteistyön aikaa.

Vuoden 1980-lopulla tuli ajankohtaiseksi torjuntahävittäjien hankkiminen. Vaihtoehtoja ei ollut kuin amerikkalaiset kilpailijat F/A-18 Hornet ja F-16 Fighting Falcon. Hornet oli näistä kahdesta kalliimpi vaihtoehto ja siksi sen kauppa oli vaikeuksissa. Koneiden kustannusten mittakaavasta kertoo se, että Hornetilla yksi lentotunti maksoi noin 10 000 euroa. Taistelukoulutuksessa kerosiinia paloi 10 000 litraa tunnissa, kun F-16 kulutti vastaavasti lähes puolet vähemmän. Tärkeintä ei ollut kuitenkaan tämä, vaan koneita valmistavien yhtiöiden suhteet Suomen päättäjiin.

Keskeiseksi vaikuttajaksi valikoitui Suomesta Finnairin eläkkeellä oleva pääjohtaja Gunnar Korhonen. Hänellä oli hyvät suhteet entiseen kauppakumppaniinsa McDonnell Douglasiin ja sen lakimieheen Tom Gunniin, joka oli McDonnell Aircraftin taistelukoneiden markkinoinnista vastaava varatoimitusjohtaja ja menestyksellinen Yhdysvaltain senaatin lobbari aseteollisuudelle. Asiaa edisti myös Korhosen puoluetoveri Harri Holkeri.

Miljoonien dollarien ponnistelujen jälkeen kauppoja vauhdittamaan ilmaantui sattumoisin eräille suomalaisille illallisille New Yorkissa mies, jota ”Gunn kuvaa ’huipputason’ päätöksentekijäksi. ’Hän oli miellyttävä ja komea kuin elokuvanäyttelijä. Hän kysyi minulta, olenko koskaan ollut Suomessa.’ Yhteinen tuttava löytyi vuosien takaa: katolinen sisar Claire Maria Weaver, jonka koulua suomalainen virkamies oli käynyt ja sanoi liikuttuneena: ”Sisar Claire Marie on kansallissankari.” Tämä aukaisi lukot, ja Suomalainen virkamies lupasi Hornet-kauppiaalle: ”Katsotaan mitä voin tehdä lentokoneongelmanne kanssa.”

Pari kuukauden kuluttua Gunn sai kutsun Suomeen esittelemään Horneteja. Tästä lähtivät asiat sujumaan. Puolustusvoimien ylipäällikkö presidentti Mauno Koivisto seurasi asioita tarkoin. Syyskuussa 1990 Mauno Koivisto ja Yhdysvaltain presidentti George H.W. Bush tapasivat Helsingissä, mistä seurasivat uudet markkinointiponnistelut Hornetien hankkimiskeksi.

Joulukuussa eräällä lounaalla huomattiin että Hornet oli kaksimoottorinen kone, mistä Pentti Sainio kertoo kirjassaan: ”Tästä lounashavainnosta alkanut turvallisuuspoliittinen farssi on mahdollinen ehkä vain Suomessa missä yleisesti luotetaan siihen, että kenraalin ja ministerin lausunnoissa pitää olla jotain järkeä.Helsingin Sanomat kertoi 4.1.1991: ’Neuvostoliitosta ei ole toistaiseksi löytynyt suomalaisia miellyttävää torjuntahävittäjää. Yhden laivueen koneeksi ehdolla oleva MiG-29 on ilmavoimien mittapuiden mukaan kaksimoottorisena liian raskas ja kallis käyttää.’” Sama asia amerikkalaisessa koneessa olikin etu!

Ilosanoma päätymisestä Horneteihin otettiin konkurssikypsässä yrityksessä tyydytyksellä vastaan. Kaupantekijät saapuivat Helsinkiin ja miehille kerrottiin että päätös oli ollut vaikea. Tämän jälkeen kauppiaat vietiin ministeriön edustussaunaan, jossa Gunnin mukaan ”ryypättiin raskaasti, kerrottiin vitsejä ja hikoiltiin”.

Saunareissulla ollut Hornet-yhtiön Euroopan osaston johtaja Steve Krause kuvasi kaupantekotilannetta marraskuussa 2012 kirjoituksessaan: ”Kuudessa viikossa puristimme esityksen kuuteen näyttökalvoon ja 20 minuuttiin, keskustelulle jäi 10 minuuttia, esiintymisen kokonaisarvoksi tuli 130 miljoonaa dollaria minuutilta. Voitimme.”

Vastakauppasopimuksessa McDonnell Douglas velvoitettiin ostamaan tai hankkimaan ostajia suomalaisille tavaroille samalla rahamäärällä, jonka Suomi Horneteista maksoi. Vastakaupat olivat toinen suuri huijaus, joka Horneteihin liittyi. Niitä ei tullut.

Toinen oli koneiden hinta. Esko Ahon hallitus ja siihen nostettu tuntematon riihimäkeläinen insinööri, valtiovarainministeri Iiro Viinanen esitti eduskunnalle 1991 lähtöhinnaksi 1,6 miljardia euroa vaikka tiedettiin, ettei se riitä alkuunkaan. Aiemmin oli esitetty hinnaksi noin miljardi euroa.

Suomen talouden tila oli silloin jo kireä, mutta Iiro Viinanen oli Horneteihin niin ihastunut, että oli valmis niiden takia tekemään vaikka velkaa. Kukaan ei tiedä miten tarkan markan miehenä tunnettu Mauno Koivisto suostui kalleimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon, sitä hän ei muistelmissaankaan kerro.

Kokonaishinta Horneteille saatiin pysymään suhteellisen alhaisena, kun se ”valehdeltiin hoikaksi” niin kuin saksalaiset sanovat. Koneiden suuri ja kallis hankintapaketti pilkottiin moneen osaan pitkälle aikavälille.

”Koneiden osto, niiden aseet, tukijärjestelmät, huolto, koulutus, järjestelmien jatkuva uudistaminen, varaosat, uusien ominaisuuksien lisääminen ja koneiden päivittäisen käytön kustannukset muodostavat Hornet-asejärjestelmän kokonaisuuden elinkaarikustannukset. Vasta nämä kaikki yhteenlaskettuna antavat lopullisen hinnan” kirjoittaa Pentti Sainio.

Amerikkalaisten Hornetien lopullinen hinta paljastuu vuonna 2030, kun ne poistuvat ilmavoimien käytöstä. Joidenkin tietojen mukaan niiden elinkaarikustannukset ovat kokonaisuudessaan 35 vuoden aikana 15 miljardia euroa eli kymmenkertainen siihen nähden, mitä niiden sanottiin vuonna 1991 olevan.

Ja jälleen on edessä uusien aseiden hankkiminen, joka varmasti kulisseissa käy jo kuumana. Jotkut arvelevat, että Hornetit korvattaisiin rynnäkköpommituksiin tarkoitetulla F-35:llä. Toisten mielestä se on jälleen jättimäinen puhallus ja täysin tarpeeton.

Asiasta haastateltiin Iltalehden jutussa 7.11.2015 maavoimien operaatiopäällikköä, prikaatinkenraali Petri Hulkkoa. Hän totesi supistetusta sodan ajan joukkojen miesvahvuudesta: ”Meillä ei ollut mahdollisuutta varustaa sodan ajan joukkoja siten, että voisimme lähettää joukkoja hyvillä mielin taisteluun. Tai edes välttävin mielin, vaan se olisi ollut ihmisveren uhraamista.”

Näiden tuhottoman kalliiden hävittäjien ylläpito ja muuntaminen puolustusaseesta rynnäkköaseeksi on johtanut muilla aloilla Suomen maanpuolustuksen heikkenemiseen. Tätä mieltä ovat monet asiantuntijat mm. entinen ulkoministeri Keijo Korhonen: ”Tällä menolla on vaarassa Korhosen mukaan Suomen suurin voimavara: maanpuolustustahto. Puolustuksessa on kolme pilaria: aseet, koulutus ja tärkeimpänä tahto käyttää kumpaakin.

’Jos kansa huomaa, että sitä vedetään nenästä, ollaan hukassa. Kuka haluaa, että hänen poikansa menee etulinjaan Naton tai Euroopan puolesta puutteellisesti varustettuna ja koulutettuna?’” lainaa Korhosta Pentti Sainio.

Ja minä vastaan: En halua poikaani mihinkään linjaan. En ole tehnyt häntä tykinruuaksi.

Kaija Olin-Arvola

Kirja:

Sainio,  Pentti (2016): Armeijan hukatut miljardit – Suomen sotajohdon salaisuudet. Into Kustannus.

Avoin kysymys Vaskijärven kyläyhdistykselle

Laitoin Vaskijärven kyläyhdistyksen seinälle nämä kaksi kuvaa ja muistoni kylässä asumisesta.

Perheemme muutti Karkkilan Vaskijärvelle vuonna 1979 ja siellä tehtiin ja syntyi myös poikamme Iiro Antero Arvola 8.6.1980, jota jo aiemmin oli vuosia odotettu tulevaksi. Asuimme kylässä 15 vuotta ja lähtö tuli, kun 90-luvun syvimmän laman aikaan naapurin isäntä, joka oli Osuuspankin johtokunnan jäsen, keinotteli kotimme itselleen. Tämän kerroin, kun sivulla muutoinkin näytti olevan historiallisia muisteluksia.

Minun kuvani ja muisteluni olivat seinällä pari päivää eli sen ajan, että kaikki 180 jäsentä ehti ne nähdä, minkä jälkeen se poistettiin minulle tietenkään kertomatta.

Kun huomasin asian, laitoin seinälle kysymyksen: Miksi täältä on poistettu minun postaukseni? Eikö Vaskijärven todellinen historia kiinnostakaan?

Kukaan ei vaivautunut vastaamaan. Eipä tietenkään. Sellainen ei kuulu karkkilalaisten tapoihin eikä muutenkaan arkipäivän fasismiin.

Lisäsin kysymyksen jälkeen uudet puheenvuorot: 

Eikö edes minun poikani kelpaa vaskijärveläiseksi, vaikka on siellä tehty, sinne syntynyt ja siellä elämänsä 15 ensimmäistä vuotta viettänyt.

Omat juureni ovat syvällä Uudemaan Pyhäjärvellä. Tiettävästi aina 1500-luvulta asti ainakin.

Kun täällä näköjään on jo käynyt 14 henkilöä kurkkimassa, niin voin kertoa vähän lisääkin.

Osuuspankin operaatiota johti silloinen johtaja Pekka Vikberg ja kaupantekoa Säästöpankin kiinteistövälityksessä touhusi Ali-Klemelä yhdessä naapurin isännän tyttären kanssa, jonka nimiin kotimme laitettiin. Kun en pystynyt menemään pankkiin, niin kauppakirja lähetettiin minulle mieheni mukana kotiin allekirjoitettavaksi. Toimenpide oli täysin laiton, koska kaupanvahvistaja ei ollut paikalla. Enkä minä edes pannut omaa nimeäni siihen paperiin, vaan kirjoitin viivalle Vittu Paska Aamu, mutta ei se rikollisten toimia haitannut. Kotimme siirtyi siis uudelle omistajalle petoksella ja vääryydellä, jota voidaan pitää suoranaisena varkautena.

Se oli osa ns. Koiviston konklaavin operaatiota, jolla suomalaisten omaisuus jaettiin pankkien kesken. Asiakirjat julisti salaisiksi presidentti Tarja Halonen Mauno Koiviston pyynnöstä. Kuulun itse ryhmään, jonka tavoite on 90-luvun vääryyksien selvittäminen ja korvausten vaatiminen näistä laittomuuksista kärsimään joutuneille.

Vielä nämä asiat tulevat päivänvaloon koko valtakunnan laajuisesti. Ja vaikka minä en tuota päivää tule näkemään, iloitsen siitä jo nyt. Ne jotka verhojen raoista kurkkivat ja vaikenivat, vaikka tiesivät, saavat päälleen ikuisen häpeän.

Tämä siis liittyy poistettuun postaukseeni, jossa kerroin, että muutimme Vaskijärvelle 1979,  missä vietin 15 vuotta elämäni onnellisinta aikaa. Ja miten Osuuspankin johtokunnassa istunut naapurin isäntä 90-luvun syvimmän laman aikaan pilkkahintaan junaili kotimme itselleen. Meillä on siellä Vaskijärvellä oma Koivistomme, joten voin ymmärtää, miltä karjalaisista evakoista tuntui. Kotimme oli heidän rakentamansa. He sentään saivat jotain tilalle. Me, Kari Arvola ja Kaija Olin-Arvola, emme saaneet mitään.

Tämänkin postauksen annettiin olla sivulla niin kauan, että kaikki 180 jäsentä varmasti ehti nähdä sen. Minä näen silmissäni verhojen välistä kurkistelevia pahantahtoisia silmiä. Juuri niin kuin näillä main on tapana. Kukaan ei puuttunut keskusteluun.

Runsaan vuorokauden kuluttua minut suljettiin pois ryhmästä. Että näin kipeää tekee totuus silloin, kun ihmisillä on huono omatunto.

Haluaako joku nyt vastata?

Onko tämä polvihousupoikien leikkiä tulella?

 

Suomalainen partiovene ja amerikkalainen ohjusristeilijä Itämerellä. Kuva: US Navy.

Vanha ystäväni, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija, toveri Charly Salonius-Pasternak on useampaankin otteeseen esiintynyt viimeaikaisissa uutisissa kertomassa, että Venäjä yksipuolisesti härnää Natoa.

Hiljattain hän esiintyi MTV3:n aamussa (20.4.2016) otsikolla: ”Venäjän toimet Itämerellä hiertävät Nato-tapaamisessa: Yhdysvallat ei ole tottunut härnäämiseen.” Haastattelussa tutkija toisti jo aiemmin esittämänsä väitteen, että Suomi ei enää ole puolueeton maa ja voi siten joutua vedetyksi mukaan mahdolliseen sotaan Venäjää vastaan.

Uuden Suomen bloggaaja Riku Reinikka käsittelee kirjoituksessaan (16.4.2016) Assured Resolve -karttaharjoitusta otsikolla ”CNAS- Suomi ja Ruotsi; varautukaa isäntämaatuen antamiseen USA:lle”.
Pari päivää kestäneessä harjoituksessa, johon osallistui 50 korkea-arvoista vierasta Euroopasta tuotettiin raportti Assured Resolve: Testing Possible Challenges to Baltic Security, josta Riku Reinikka kirjoittaa:

” Raportissa muun muassa kehotetaan Suomea ja Ruotsia selvittämään itselleen, minkälaisia ’tukipyyntöjä’ on luvassa, mikäli USA yksin tai pienen koalition kanssa päättää ryhtyä Venäjän vastaisiin toimiin lähialueillamme. Raportin mukaan nämä pyynnöt voisivat olla esimerkiksi ilmatilan käyttöä ja lentotoiminnan tukemista kenttä- ja tankkauspalveluiden muodossa. Eli juuri tätä logistista palvelua joka kuuluu Naton kanssa solmitun isäntämaatukea koskevan yhteisymmärrys muistion (HNS MOU) piiriin.

Karttaharjoituksessa oli käynyt ilmi, että Suomi ja Ruotsi ovat halukkaita antamaan USA:lle ja/tai koalitiolle, sen mitä annettavissa on. Selväksi tuli kuitenkin myös se että skenaarioiden kautta harjoittelu tuli enemmän kuin tarpeeseen. CNAS paperissa nimittäin painotetaan jopa kahdessa kohtaa mahdollisuutta USA:n yksipuoliseen Venäjän vastaiseen toimintaan lähialueillamme ja siitä todennäköisesti seuraavaa tukipyyntöä Suomelle ja Ruotsille. Näiden kahden maan tulisi selvittää itselleen mitä tämä käytännössä tarkoittaisi. Myös Suomen ’tärkeintä liittolaista’ kuten Stubb  USA:ta kuvaili, kehotetaan avoimuuteen mahdollisten tukipyyntöjen sisällön suhteen. Olettaisin siis että jotain epäselvyyttä tai näkemyseroja on tullut vastaan.”

Edelleen Riku Reinikka kirjoittaa:

” Suomi on antautunut suurvaltapolitiikan pelinappulaksi, aivan kuten on odotettavissa ollut. […] Suomi on siis tilanteessa jossa valtiojohtoa kehotetaan karttaharjoituksen jälkeen selvittämään tehtyjä “sitoumuksia” niiden mahdollisia seuraamuksia. Suomi on tilanteessa, jossa Yhdysvallat voi kutsua itsensä harjoittelemaan Suomeen yksipuolisia tai “pienellä koalitiolla” suoritettavia Venäjän vastaisia sotilasoperaatioitaan.”

Kun Reinikan huomiot yhdistää tutkija Charly Salonius-Pasternakin propagandistisiin väitteisiin Venäjän yksipuolisista härnäyksistä, muuttuu tilanne vähintäänkin vakavaksi. Reilu viikko sitten (15.4.2016) Charly Salonius-Pasternak esiintyi MTV3:n uutisissa otsikolla: ”Nähtävissä on, että Venäjä on toiminut yksin provokaatiossa”. Ilmeisesti tutkijan ymmärrys ei yllä havaitsemaan, että provokaatiossa on aina kaksi osapuolta: se, joka provosoi ja se, joka provosoituu.

Sen sijaan pitkän linjan turvallisuuspolitiikan asiantuntija, valtiotieteiden tohtori Pekka Visuri ymmärtää tilanteen vakavuuden. Suomen Kuvalehdessä (26.2.2016) hän sanoo, että sotaharjoitukset Yhdysvaltojen kanssa tekee Suomen osaksi suurvaltapeliä ja tämä on todella huolestuttavaa.

Provokaatio on suhde niin kuin totuuskin; vähintään kaksipaikkainen relaatio.Tässä havaintoesimerkki.


https://www.youtube.com/watch?v=mISo8UOb3JQ
 

Ministeri Anne Bernerin unelma

Uusi Suomi kertoi 10.4.2016 artikkelissaan ministeri Anne Bernerin yrityksestä puhdistaa mainettaan blogissa, jonka palvelinta ei linkistä löytynyt. Minä kuten jokainen täysi-ikäinen ihminen tietää, että sana ei riitä todisteeksi, vaan tarvitaan näyttöä. Jos Anne Berner sanoo, ettei hänellä ole mitään tekemistä veroparatiisien kanssa, se ei todista mitään. Jokainen, myös ministeri, voi sanoa, mitä sylki suuhun tuo, mutta näytöksi se ei riitä.

Tätä enemmän minä ihmettelen hänen lausuntoaan: ”–Tarvitsemme paluuta pian 100-vuotiaan Suomen syntymisen aikaan, jolloin työn ja pääoman välillä oli liitto. Siitä syntyi Suomen teollistuminen ja hyvinvointiyhteiskunnan kasvu. Näistä kysymyksistä on ollut vaikea synnyttää yhteiskunnassamme rakentavaa ja avointa keskustelua.”

Ihmettelen suuresti, eikö ministeri tunne historiaa. Vai haluaako hän tällä lausunnollaan vain uhkailla ja pelotella muutenkin kaikin tavoin nurkkaan ajettuja Suomen vähäväkisiä. Toisin sanoen köyhiä, joita viimeisen laskelman mukaan Suomessa on jo miljoona.

Feissarissa kiertää parhaillaan Antti Yrjösen kuva Anne Bernerin lausunnolla täydennettynä.

Minä laitoin sen ministerille sähköpostina saatteella:
Hei!
Että tällaista liittoako haikailet?
Terveisin punaorvon lapsi
Kaija Olin-Arvola

Me olemme yhteiskunta

Kansalaisia osoittamassa mieltä solidaarisuuden puolesta. Kuva: Kaija Olin-Arvola

Valtio on perustoiltaan väkivaltakoneisto, jonka avulla hallitseva luokka pitää alamaiset kurissa ja Herran nuhteessa. Valtion välineisiin kuuluu armeija, poliisi ja lainsäädäntövalta, jolla kyetään pääomalle edulliset päätökset saattamaan lainvoimaisiksi, sillä kaikkien valtojen valta on talous.

Viimeksi tästä saatiin esimerkki kun puhuttiin paikallisesta sopimisesta; sekä EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies että EK:n puheenjohtaja Matti Alahuhta ovat esittäneet asiaa valtion päätettäväksi, jolloin se lyötäisiin lukkoon lailla ja mieluummin tietysti vielä perustuslain säätämisjärjestyksessä, jottei sitä enää kovin helposti otettaisi työehtosopimusneuvottelujen työkalupakkiin. Paikallinen sopiminen olisi näin lailla naulattu maailman tappiin.

Kaiken kattava taloudellinen valta ei tule ikinä luopumaan valtiosta, koska juuri se on väkivaltakoneisto, jolla valta uusintaa itsensä ja säilyttää valtansa. Tähtäimessä on yhteiskunnan ja kaiken yhteisöllisyyden hävittäminen, koska se on ainoa vastavoima, jolla ihmiset kykenisivät tekemään valtiollisen vallankumouksen ja hävittämään alistavat tuotantosuhteet, jotka ovat kaiken vieraantumisen, hyväksikäytön ja riiston perusta.

Äärioikeiston, liberaalien ja libertaarien pohjimmaisena tavoitteena on perinteisesti ollut yövartijavaltio, jossa ei ole kuin armeija ja poliisi.

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Verotusta ja yhteiskunnallisia palveluita voidaan kyllä tämänkin kapitalistisen yhteiskunnan puitteissa käyttää tulojen tasaamiseen ja tasa-arvon edistämiseen tiettyyn rajaan asti. Nykyisin omistus on jo kuitenkin niin keskittynyttä, että todellisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen vaadittaisiin paljon radikaalimpia toimenpiteitä.


VASTAVOIMANA suuren pääoman diktatuurille ovat työtätekevät ja yksinyrittäjät sekä pk-yrittäjät, jotka usein osallistuvat tuotantoon suuremmalla panoksella kuin työntekijänsä. Jotta todellinen muutos voitaisiin saada aikaan, tarvitaan puuttumista tuotanto- ja omistussuhteisiin. Omistaminen on juridinen fiktio. Sen muuttamiseen orjina järjestelmää palvelevilla ei ole muuta työkalua kuin joukkovoima ja tietoisuus siitä, että kaikki on kuitenkin lopulta muutettavissa.

Tässä piilee myös syy siihen, että nykyisen vallan tahto ja pyrkimys on kaiken yhteisöllisyyden hävittäminen. Se haluaa tuhota niin perheet kuin kansallisvaltiotkin. Hajota ja hallitse. Aiheuta kaaosta ja hämminkiä.

Suomessa kapitalistinen diktatuuri on puoluediktatuuria, joka toimii verovarojen rahoittamana. Puolueiden johdossa on pieni ryhmä ihmisiä, jotka täydentävät itse itseään kaltaisillaan. Tästä johtuu, että mikään ei muutu, vaikka eduskuntaan valittaisiin keitä tahansa. Siitä pitää huolen taloudellinen valta, joka ohjaa ja sanelee politiikan suunnan mieleisekseen. Tunnusomaista tälle valtamekanismille on nepotismi ja korruptio. Demokratiaa järjestelmä ei ole nähnytkään.

Elokuvassa Sade kuuluu meille nähtiin, miten intiaanit kykenivät joukkovoimansa avulla pitämään oman vetensä. Taistelu myös vedestä tulee varmasti jatkumaan niin kauan kuin Nestlén pääjohtaja Peter Brabeck-Letmathe vaatii sen yksityistämistä.

Elokuvassa vesifirman omistaja perusteli intiaanien veden ryöstämistä sillä, että niin tärkeä asia kuin vesi ei voi olla kenen tahansa omistuksessa. Niinpä. Se ei voi olla myöskään voittojen maksimoinnin välineenä niin kuin ei ilma tai mikään muukaan elämälle välttämätön.

Nykyjärjestelmää pyörittävät ja kannattavat voimat ovat kohta tehneet kaikesta voiton maksimointiin tähtäävää ryöstöä. Koska kaikki arvo luodaan työssä, vaaditaan työtätekevien ihmisten asettamista orjan asemaan. Tämä on keskeinen tavoite. Jopa siitäkin huolimatta, että on tutkimuksilla osoitettu, että työn tuottavuus kasvaa työaikaa lyhentämällä.


TÄMÄN JÄRJESTELMÄN puitteissa taloudellinen valta haluaa ottaa ihmisistä irti kaiken aina kehdosta hautaan. Sitä varten halutaan työajan pidentämistä, koulutusajan lyhentämistä ja eläkeiän korottamista. Pitää saada mahdollisimman paljon voittoa, joka realisoidaan korkoina, vuokrina ja suoranaisina voittoina ja joka mahdollisuuksien mukaan kätketään veroparatiiseihin mieluummin kuin käytetään yhteiseen hyvään.

Tässä on esitetty vain joitakin perusteluja, jotka osoittavat, että nykyinen talousjärjestelmä olisi muutettava. Veroparatiisiin voisi kuljettaa muutaman bussillisen miljardöörejä ja järjestää koko tuotanto lähtien ihmisten todellisista tarpeista. Tällaisen talousjärjestelmän suunnittelu olisi nykyisellä tietotekniikalla täysin mahdollista. Enää ei tarvitsisi Moskovassa miettiä kuin monta nakkia tarvitaan Novosibirskissä, kun ihmisten kulutustottumukset ovat jo nyt kirjoissa ja kansissa.

Kun tavaraa tuotettaisiin ilman voiton maksimoinnin tavoitetta, voitaisiin pysyä kohtuudessa. Kun voittojen kasvattaminen kilpailun avulla ei enää olisi tarpeellista, voisi tuotteista tehdä isältä pojalle kestäviä.

Enää ei tarvitsisi tuottaa ruokaa keinottelun välineeksi eikä ihmisten tarvitsisi kuolla nälkään samaan aikaan, kun vilja siiloissa mätänee omistajan odottaessa parempaa hintaa. Enää ei ruokaa tarvitsisi tuottaa pois heitettäväksi.

Jokainen ihminen ymmärtää, että tällainen remontti hyödyttäisi ihmisen lisäksi myös luontoa, ympäristöä ja koko maailmaa.


Seuraavat Sami Parkkosen kirjoitukset liittyvät aihepiiriin:

• Maasi myydään
• Suurin uhka länsimaissa