Moravalainen yö

”Matka kulki kohti Adriaa tai Jadrania, mutta ei mitenkään lännen suuntaisesti, vaan pikemminkin luoteeseen. Päämäärä oli: se saari, jolla hän, kuinka kauan siitä jo olikaan, oli kerran yrittänyt – hän epäröi sanoa sitä ääneen – kirjoittaa kirjaa, ensimmäistään. Ja miksi hän epäröi sillä tavoin? Koska, hän vastasi muille, nykyisin on tullut tavaksi, nimittää ”kirjaksi”, nimittäin kirjoittajien omasta toimesta, myös sellaista materiaalia, joka on vasta kypsymässä kirjaksi – jokaisesta käsikirjoituksesta ja painotuotteesta, jokaisesta tietokoneelta monistetusta sivusta puhutaan heti, ja useimmiten jo parin sivun jälkeen ”minun kirjana”, johon on liitetty jo kansikuvat ja joka ulkoa päin katsottuna muistuttaa erehdyttävästi valmista kirjaa. Ei, kirja olisi kirja vasta täsmälleen kirjana ja hänelle se olisi nyt, kuten jo aiemmin, jotakin ainutkertaista, jotakin suunnatonta, jotakin ihmeellistä, niin sanotusti taivaasta annettua – ei mitään ”niin sanottua”.”

Ote on Peter Handken kirjasta Moravalainen Yö. Kirjan takakannen esittelyn mukaan ”Moravalainen Yö on kulttikirjailija Peter Handken (s. 1942) tähänastisen tuotannon pääteos. Kertomus on kuvaus uransa lopettaneesta kosmopoliittisesta kirjailijasta, väsyneestä miehestä, joka Morava-joella Balkanilla aloittaa laivalleen kokoontuneelle ystäväjoukolle yöllisen tilinteon matkastaan Keskiseen Eurooppaan ja Iberian niemimaalle – paikkoihin ja teemoihin, jotka ovat hänelle elintärkeitä. Tilityksestä kasvaa syvälle luotaava pohdiskelu ihmisenä olemisesta ja vieraantumisesta ja koko aikakaudesta, joka ei tunne enää arvojaan eikä itseään.”

”Handken tuotanto käsittää romaaneja, runoja sekä näytelmä- ja elokuvakäsikirjoituksia. Yksi tunnetuimmista töistä on Handken yhdessä ohjaaja Wim Wendersin kanssa laatima käsikirjoitus elokuvaan Berliinin taivaan alla.” Se on enemmän kuin elokuva. Se on runoelma, jonka haluaa katsoa uudelleen ja uudelleen.

Olen ollut Peter Handken ihailija aina siitä asti, kun luin hänen kirjansa Vasenkätinen nainen. Kirjailija kirjoittaa kaukana kirjallisuuden valtavirrasta piirissä, jossa hän on ainoita maailmankirjallisuudessa.

Moravalainen Yö on kirja kuin ajatus ja uni, kuvitelma ja mietelmä, jonka toivoisi jatkuvan ja jatkuvan. Sen ei tahtoisi loppuvan koskaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Peter_Handke

(Peter Handke, Moravalainen Yö, Suom. Arja Rinnekangas, LURRA  Editions, Keuruu 2013)

Hulluus huipussaan!

Kaikkihan tietysti tietävät tämän liikennemerkin, joka jäi muistoksi DDR:stä Berliiniin. Itä-Berliinissä ne vielä jopa toimivat, mutta niitä ei haluttu länsipuolelle, vaikka moni olisi siitä ollut iloinen. Nyt tästä Ampelmannista on tehty brändi, jonka ympärillä tuotetaan kaikenlaista krääsää.

Minä ostin neljä pikkurillin kokoista sytkäriä, joista kaksi näytti punaista ja kaksi vihreää. Ajattelin antaa viestivälineiksi pojalle ja hänen avopuolisolleen. Vihreällä olisi saanut mennä, mutta punainen tarkoittanut päänsärkyä. Vaan mitä tapahtuikaan?!

Kassi oli avattu tullissa ja sytyttimet tuhottu yhdessä pienen ruusuvesipullon kanssa. Tämä kerrottiin kaksisivuisella A-nelosella pykälien kera.

Että olen minä hirvittävä terroristi, joka ilmeisesti kykenee rakentamaan pommin ruusuvedestä ja neljästä sytkäristä.

Suomen tullissa kerrottiin, että käytännöt vaihtelevat lentoyhtiöittäin. Ilmeisesti AirBerliinin lennoilla ei kohta saa kuljettaa edes likaisia alusvaatteita, koska niihin on voitu piilottaa hajupommi, joka saa lentokoneen syöksymään suoraan pilvenpiirtäjään, joka syttyy palamaan ja putoaa perseelleen.

Uusi aika

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Uusi aika

”Rooma oli lainattujen ja vallattujen kansojen markkinatori, tungosta kahdella parvella, maassa ja taivaassa, sikamaisuutta, jota pusersi kolminkertainen solmu kuin suolimutkaa. Daakialaisia, heruleja, skyyttejä, sarmaatteja, hyperborealaisia, raskaita puolattomia vaununpyöriä, ihraan painuneita silmiä, sekaantumista eläimiin, kaksoisleukoja, kalojen ruokkimista sivistyneiden orjien lihalla, sivistymättömiä keisareita. Roomassa oli silloin ihmisiä enemmän kuin milloinkaan myöhemmin. He olivat ahtautuneita tuon kolossin katujen ja käytävien puristukseen ja kärsivät. –

Ja sitten tuohon marmorisen ja multaisen mauttomuuden kaatopaikkaan tuli hän, keveästi kävelevä, sädekehään pukeutunut, korostetun inhimillinen, tarkoituksellisen maalaismainen galilealainen, ja siitä hetkestä lähtien ei ollut enää jumalia eikä vallattuja kansoja, alkoi ihmisen aika, puuseppä-ihmisen, kyntäjä-ihmisen, paimen-ihmisen keskellä lammaslaumaa auringon laskussa, ihmisen, joka ei vaikuttanut ylpeältä, ihmisen, josta tietoa ovat levittäneet kaikki äidit kehtolauluissaan ja maailman kaikkien museoiden kuvat.”

Olisiko jälleen muutoksen aika?

(Lähde: Boris Pastenak, Tohtori Živago, Suom. Juhani Konkka, Tammi, Helsinki 1958)

On taas se aika

HS-uutisten kulmapöydässä ritari rohkea Jussi Halla-aho, joka istuu tuleen toisten takapuolella, vaati Venäjälle uusia pakotteita, vaikka Suomeen kuinka sattuisi. Halla-ahoon itseensä ei satu, hän on jo pelastautunut Brysseliin.

Perussuomalaisten puoluetoimistoon oli anarkistiryhmä tehnyt iskun, rikkonut ikkunan ja koko joukon toimistotarvikkeita, katkonut varmaan nipullisen kyniä ja pissannut tulostimen värikasettiin. Luultavasti tarvikkeet oli erittäin hyvin vakuutettu. Toivotaan niin.

Anarkisteja Suomessa onkin paljon. Turun Natovastaisessa mielenosoituksessakin nähtiin peräti yksi anarkisti lippuineen. Poliisin mukaan mielenosoitus sujui rauhallisesti. Niin kuin kuvasta näkyy. Ihan rauhallinen on mielenosoittaja. 

Ukrainan presidentti Petro Porošenko kävi kerjuulla Amerikassa ja saikin kymmeniä miljoonia sodan käymiseen oman maansa kielivähemmistöä vastaan. Aivan harmiton tämä suklaakeisari ei ole, hän nimittäin omistaa suklaatehtaan lisäksi ainakin varustamon ja tehtaan, joka valmistaa kranaatinheittimiä. Mediaomistusta hänellä on totta kai ja omaisuuden arvoksi on arvioitu 1,3 Yhdysvaltain dollaria.  Ei ihme, että sotaa pitäisi laajentaa.

Varsin villiksi juttu on mennyt, kun Suomen valtion omistama ”tiedotusväline” Yle on keksinyt, että Suomessa on trolleja, jotka puhuvat Venäjän piikkiin. Sellaiset pitäisi ilmiantaa välittömästi. Niin on Suomessa aina tehty. Suomi on ilmiantajien luvattu maa.

Hirvittävää haloota pidetään siitä, että venäjänkielistä vähemmistöä Ukrainan fasistien järjestämissä rähinöissä on auttamassa jokunen venäläinen. Miten tämä eroaa siitä, että Suomeakin sodassa auttoivat veljeskansan urhoolliset sissit ja jopa ruotsalaiset vapaaehtoiset?

Ehkä maailma pelastuisi, jos Suomi liitettäisiin Tallinnan alaisuuteen. Rakennetaan se tunneli Suomenlahden ali, niin siinä meillä jo sitten onkin suurvalta lilliputtien komennossa. Ja hyvin pyyhkii. Köyhät nyyhkii.

Rauhaa, sanon minä. Rauha on ainut järkevä vaihtoehto. Pannaan johtajat häkkiin tappelemaan keskenään. Laitetaan niistä kiertävä sirkus. Eiköhän se siitä sitten.

Isänmaa

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Isänmaa

Jo kansakoulussa meidän pieniin päihimme taottiin vuosikymmeniä sitten Vala:

Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa:

sinuun koskea ei väkivalta saa!

Sua suojelemme, verin varjelemme.

Ollos huoleton, poikas valveill’ on!

Sua suojelemme, verin varjelemme.

Ollos huoleton, poikas valveill’ on!

Kaipa sitä kouluissa lauletaan edelleen

Isänmaallisuus ja kaikki siihen liittyvä on hiivaa, jolla nostatetaan isänmaallisuuden henkeä, vaikka moni mies sotaan pakotettuna joutuikin toteamaan, että isänmaata on vain sen verran kuin kynsien alle multaa mahtuu.

Isänmaallisuus on luokkayhteiskunnassa hallitsevan ja omistavan luokan omaisuuden säilyttämisen ja kartuttamisen puolesta käytävään taisteluun tarvittavaa aivopesua saippuaa säästämättä.

Igor Stravinski kertoo kirjassaan Musiikin poetiikka, kuinka Neuvostoliitossa ”Glinkan kuuluisa ooppera Elämä tsaarin puolesta otettiin takaisin ohjelmistoon pitkällisten epäröintien ja monien muutosten jälkeen, nyt nimellä Ivan Susanin. Sana ’tsaari’ korvattiin aina tilanteen mukaan sanoilla ’isänmaa’, ’maa’ tai ’kansa’. Mitä tulee suureen juhlakohtaukseen epilogissa, sen primitiivinen lavallepano perinteellisine kelloineen ja kultaisiin messukasukoihin pukeutuneiden pappien kulkueineen on säilytetty. Tämän isänmaallisen lavallepanon selitystä ei pidä etsiä Glinkan musiikista, vaan maanpuolustuspropagandasta.”

Aina joskus kannattaa pysähtyä miettimään, kenen isänmaasta nyt puhutaan.

(Lähde: Igor Stravinski, suom. Ilkka Oramo, Musiikin poetiikka, Otava  Helsinki 1968)

Kiinalainen juttu

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Korvamerkitty

Kiinalainen Kansan Tribuuni -lehti on julkaissut tutkimustuloksen, jonka mukaan kiinalaiset ovat epäuskottavia sivustakatsojia, itsekkäisä ja epäluotettavia. He käyttäytyvät väkivaltaisesti ja epäsosiaalisisesti. Ovat ahdistuneita elämän edessä ja murehtivat sosiaalista asemaansa.

Kiinalaiset ovat myös hedonisteja ja masokisteja sekä nousukkaita, jotka pröystäilevät asemallaan ja omaisuudellaan.

Syynä tähän ovat virkamiehet, jotka eivät välitä ihmisten elämästä ja kuvittelevat olevansa jumalista seuraavia. Osa pitää tähän syynä korruptiota ja markkinataloutta.

Tämän perusteella mietin, mitkä olisivat suomalaisten perisynnit ja äkkiä ajateltuna päättelin näin: Suomalaisia vaivaavat alemmuudentunteiden kaikki lajit, jotka johtavat kateuteen, hillittömään kilpailuun, teeskentelyyn, pahantahtoisuuteen, heikompien sortamiseen ja muukalaisvihaan.

FB-kaverini Rauli Suhonen lisäsi listaan wannebeläisyyden eli epärealistisen uskon, että on mukana voittajien sakissa, vaikka asia on tasan päin vastoin?

Ominaisuuksien syyt Suomessa lienevät samat kuin Kiinassakin. Talousjärjestelmä pakottaa ihmiset syntymästään lähtien toisiaan vastaan.

Voisiko asialle tehdä jotain?

Trollaus ja medianlukutaito

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Perskärpänen

Eilen illalla Ylen pääuutislähetykseen oli kutsuttu nuori tutkijatar todistamaan, että Pietarissa on oikein trollitehdas, josta lähetetään viestejä sosiaaliseen mediaan ihan tarkoituksella.

Mahtaa olla jokin Korvatunturin tapainen laitos.

Yle halusi varoittaa katselijoita tällaisesta toiminnasta. Eipä ollut tullut uutispäällikölle mieleen katsahtaa peiliin. Ylen uutiset ja koko ohjelmapolitiikka kun on niin täyttä trollausta kuin vain olla voi.

Uutisista ja journalismista ei voi enää edes puhua, kun tärkein tehtävä tuntuu olevan propagandan levittäminen. Ja tämä koskee koko mediaa.

Riippumattomuudesta ja objektiivisuudesta ei ole puhettakaan, kun toimittajan kysymys, jo sisältää kannanoton.

Sitä minä en kiistä, etteikö trolleja olisi. On sellaisia esiintynyt minunkin Facebookissani. Trollin tunnistaa siitä, että hän lehahtaa paikalle kuin haaskalintu, kun tulee puhe tietyistä asioista. Muulloin häntä ei näy eikä kuulu. Ja sitten alkaa jankkaaminen ja keskustelun pakottaminen raiteille, jotka eivät johda mihinkään.

Maailman mitassa trollausta hallitsee globaali media, jonka ainoa tehtävä on kapitalistisen hegemonian lujittaminen.

Tästä syystä olisi enemmän kuin tärkeää, että jo alakoulussa lapsille opetettaisiin pelkän lukemisen lisäksi myös medianlukutaitoa.