Voiko runoja enää kirjoittaa?
Voiko runo syntyä ilman, että se koskaan tulee kirjoitetuksi?
Parhaillaan pilvet kirjoittavat runoa, lähettämällä hiutaleita kuin lehtiä tai leijoja tuulen tanssitettaviksi tyhjyyteen.
Voiko runous muuttaa maailman paremmaksi? ”Onko mahdollista kirjoittaa runoja Auschwitzin jälkeen?” Moni on näin pohtinut runon mahdollisuuksia maailman muuttamiseksi.
Mietitty on sitäkin, miten runoilijaksi tullaan. Mielestäni ei tulla, vaan synnytään. Runo on tapa tarkastella maailmaa.
Nuoruuteni korskeilta päiviltä on tämä runo, jonka kirjoitin runoilija Jyrki Kiiskiselle:
Loistava autere ja
perkele astuu esiin:
piruparka kaksosineen,
karvaisessa kädessään kiulu,
pää siteessä, häntä tallattuna
pyytämään emännältä maitoa.
Omassa sanataivaassani en
portinvartijaa tahdo enkä tarvitse.
Omassa sanataivaassani päätän minä.
Viattomina lähetän lapseni maailmalle
ja katson miten käy.
Minun taivaassani ihmisyys, ilo ja toivo
eivät koskaan menetä merkitystään.
Minä annan pirulle maidon.
Nyt en enää tiedä, mitä ajatella. Olen sanaton. Joku on keksinyt painaa runoja paskapaperiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti