Vähenevän valon aikaan

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Eugen Rugen romaani Vähenevän valon aikaan on neljän sukupolven tarina Saksan lähihistoriassa. Kertomuksen historiallinen kulminaatiopiste on tiivistetty lyhyeen: ”Pohjimmiltaan ’antifasistinen vastarintakin’ oli silkkaa valhetta, sillä se miksi Wilhelm ei puhunut tuosta ajasta ei johtunut siitä, tai pelkästään siitä, että hän oli parantumaton pullistelija ja juonittelija, vaan siitä että antifasistisen vastarinnan historia ei ollut muuta (eikä neuvostopolitiikan perusteella voinut muuta ollakaan!) kuin epäonnistumisen, veljeskahinoiden, virhearviointien ja petoksen historiaa – nimittäin ’suuren ruorimiehen’ petoksen niitä kohtaan jotka maanalaisessa työssä panivat päänsä pölkylle.”

Historian myllerryksessä on lähdetty maanpakoon milloin itään, milloin länteen. Historian myllerryksessä sukupolvet ja vuodenajat vaihtuvat. Ihmiset jatkavat elämäänsä: etsitään paikkaa maailmasta, vietetään syntymäpäiviä ja jouluja. Vihataan ja rakastetaan. Rakennetaan ja revitään.

Romaanin DDR-sosialismin patriarkan Wilhelmin 90-vuotispäivien vietto ja juhlapöydän romahtaminen nousee allegoriaksi koko reaalisosialistiselle järjestelmälle: paljon puhetta, kukkia, kunniamerkkejä ja katastrofi. Kurt ja hänen venäläinen vaimonsa edustavat DDR:n poliittisen luokan pikkuporvareita. Kurtin venäläisen vaimon huolekas talon rakentaminen ja sen rappeutuminen on sosialismin toinen allegoria.

Kurtin ja Irinan poika loikkaa länteen ja lähtee etsimään isovanhempiensa jälkiä Meksikosta: Siellä Kurt vierailee kilpikonnamuseossa ja toteaa, että ehkä maailma on nyt hiukan parempi, koska kilpikonnia nyt suojellaan eikä niitä enää tapeta ja tölkitetä liemeksi.

Seuraavan sukupolven elämä on huumeissa ja virtuaalimaailman näköalattomuudessa: – Pelkkää paskaa, sanoi Markus kun he polttelivat ensimmäistä ruoholla terästettyä sätkää ränsistyneessä kivipaviljongissa.

(Saksan nykykielessä on käsite, joka merkitsee suurta käännettä ja Saksojen yhdistymistä: Die Wende. Romaanissa sana on käännetty Muutokseksi, ehkä parempi suomennos olisi Käänne.)

On Irinan vuoro laittaa burgundilainen musta jouluhanhi: ”Sillä aikaa hän käsitteli hanhea: otti sisäelimet ulos, pani ne vatiin, huuhtoi hanhen, taputteli sen kuivaksi talouspaperilla – talouspaperi, keksintö jonka vuoksi Muutos kannatti tehdä, Kurt vitsaili nykyisin.”

Kun asuin DDR:ssä 70-luvun lopulla, vietin kaksi joulua Erzgebirgen Johanngeorgenstadtissa. Begerin lääkäriperhe vuokrasi poikansa huonetta lomalaisille. Poika oli erehtynyt herjaamaan poliisia ja saanut siitä vankeusrangaistuksen, minkä jälkeen hän oli muuttanut sukulaisten luo länteen.

Tammikuun alussa 1997 sain kirjeen herra Begeriltä, jota olimme käyneet kesällä tapaamassa. Hän kirjoitti: ”Meiltä on nyt viety kaikki: virat, maat, metsät ja omaisuus. Olemme siirtomaa. Onneksi olen itse päässyt eläkkeelle, tosin eläkkeeni on vain 20 prosenttia lännen lääkärineläkkeestä.”



(Vähenevän valon aikaan, Eugen Ruge, Suom. Liisa ja Robert Ryömä, Atena Kustannus Oy, 2012)