Tämän tästä tuskaillaan, että työttömät saavat vastikkeetonta rahaa. Miten niin vastikkeetonta? Pitäväthän he kunnossa työvoimatavaraansa ja uusintavat työkykyään. He uusintavat sitä päivästä päivään ja sukupolvesta toiseen. Ilman työvoimatavaran olemassaoloa ei olisi tuotantoa, ei voittoja eikä kapitalismia.
Ihminen ei elä pelkästään leivästä. Pysyäkseen ihmisenä ihminen tarvitsee myös mielen ravintoa. Ilman sitä hän sairastuu. Sairas ihminen ei kykene työhön. Sairas ihminen tulee kalliiksi. Sairas ihminen kärsii.
Eikö olisi viisasta, että kaikki ihmiset toteuttaisivat sitä kutsumusta, mikä heistä tekee ihmisiä. Kulttuurin myötä ihmisestä tuli ihminen.
Jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan tyhjiin tehtaisiin ja kunnantaloihin voitaisiin perustaa taide- ja kulttuurikeskuksia. Niissä kaikki voisivat harjoittaa tieteitä, taiteita, kulttuuria ja sivistystä. Monenlaiset käsityötaidot ovat katoamassa. Myös niitä voitaisiin pitää yllä.
Näin yhteiskunta rikastuisi. Näin rikastuisivat yksilöt.
Mistä rahat, kuulen korvissani ammattipoliitikon ja turhan joukon huokailun. Otetaan sieltä, missä on.
Maailman tuhoamiseen sekä teoriassa että käytännössä käytetään suunnattomia summia rahaa ja resursseja. Se kaikki voitaisiin ottaa hyvän palvelukseen. Silloin taidettakin voitaisiin tehdä myös neitseellisistä materiaaleista eikä tarvitsisi tyytyä vain kierrätettyyn, vaikka sekin tietysti hyvä on.
Vai onko niin, että Dolce far niente (suloinen joutilaisuus) on sallittua vain niille, jotka elävät toisten työllä?
Kuvat: Kaija Olin-Arvola Venetsiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti