keskiviikko 27. helmikuuta 2013

www.jumala.com



Kuva: Kaija Olin-Arvola: Sulava valtaistuin

Tuli eilen vilkaistua tv:stä sellainen ohjelma kuin Leijonanluola Suomessa. Siinä rahanahneet sijoittajat ”tutustuvat” erilaisiin yritysideoihin ja näyttelevät tosi-tv:tä. Selvää on, että kaikki on viimeisen päälle käsikirjoitettua ja ohjattua. Kaikki on etukäteen päätetty.

Leijonat ovat minulle tuiki tuntemattomia rahamiehiä, mutta yksi vanhan kapitaalin edustaja tuntuu olevan mukana ainakin nimestä Ahlström päätellen. Tunnen laulun, en naista ja kättä en anna.

Petri Sarvamaa (kok) oli saanut tilaisuuden olla tukemassa tummaihoista kaunotarta, joka on aikeissa pelastaa Suomen kansan liikalihavuudelta. Petrin osa oli pidellä mittanauhaa ja näyttää, millaiseen kuosiin suomalaiset pitäisi kitistää. Leijonat eivät anna hyvään hankkeeseen 50 000 euroa, mutta Sarvamaa saa kallisarvoista mainosaikaa ja tukea EU-vaaleja ajatellen.

Eivät anna Leijonat rahaa ukollekaan, joka on keksinyt muikunperkauskoneen. Sinänsä olisi kehittämisenarvoinen vempele, koska kaikki muikunperkaajat ovat jo kuolemassa vanhuuteen. Mutta tämä ei rahalla myrkytettyjä kiinnosta, koska koneen kehittäminen veisi liikaa aikaa ja muikut peratetaan tietysti tulevaisuudessa thaimaalaisilla. Leijonat tahtovat nopeita voittoja.

Mutta aivan lopuksi tunnelma tihentyy. Lavalle astuu kolme rohkeaa miestä, yksi kopeasti lakki päässä. Heillä on pistämätön idea: ostopalautus.com. Kun ostaa heidän kauttaan tuotteita, saa bonuksia, jotka ovat Ahlströmin mukaan tulevaisuuden valuutta. Tässäkin on tarkoitus tehdä tyhjästä rahaa jumalan ja bitcoinien tavoin. Moneen kertaan tutkittu asia on, että kuluttajat aina viimekädessä maksavat kaikenlaiset bonukset ja muut vedätykset. Vielä kukaan maailmassa ei ole rikastunut shekkejä kirjoittelemalla ja rahaa jakamalla, olipa rahan nimi mikä tahansa.

Leijonat haistavat nopean rahan ja lähtevät mukaan. Hanke saa 75 000 euroa ja sijoittaja viiden prosentin osuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti