torstai 29. toukokuuta 2014

Tappaminen on rikos ja synti. Vittumellakat asia erikseen


















Tämä poika tapettiin terroristien pommittaessa Donetskin lentokenttää 26.5.2014. (Tästä kuvasta on myös keskusteltu epäilyksen alla: Onko kuva mahdollisesti Syyriasta vai Donetskista. Tämän tekstin kannalta sillä ei ole väliä. Tämän jutun fokus on siinä, että sodassa kuolee aina ihmisiä - myös lapsia.)

Maailman sivu on ihmisille uskoteltu, että sodat, joita maailmassa käydään, ovat uskonsotia. Tällä käsityksellä ei pyritä mihinkään muuhun kuin siihen, että sotien todelliset tarkoitusperät saadaan häivytettyä. Ja yhä vielä on ihmisiä, jotka tähän ansaan lankeavat.

Sodat ovat aina epäonnistuneen politiikan ja diplomatian jatketta. Mutta ennen muuta sodat ovat ahneuden tulosta. Sodilla halutaan lisää elintilaa, lisää maa-alueita rikkauksineen, lisää valtaa ja orjuutta, lisää kaikkea.

Sanomattakin on selvä, että jokaisen sodan takana ovat rikkaat psykopaatit, joille ei mikään riitä.
 
Jo kansakoulussa 60 vuotta sitten kerrottiin, että on ollut ristiretkiä, joiden tarkoitus on ollut viedä hyvää uskontoa pakanoille. Sanallakaan ei kerrottu siitä, miten nämä pakanat alistettiin orjiksi ja miten heidän omaisuutensa varastettiin ja rikkautensa ryövättiin.

Sodan syyt sekoitetaan edelleen sodan aiheeseen. Yhä puhutaan Sarajevon ja Mainilan laukauksista aivan niin kuin ne olisivat olleet sodan syy, vaikka ne olivat korkeintaan aihe. Syy oli kummallakin kerralla maailman rikkauksien imperialistinen jakaminen.

Jos tätä ajatuksen kulkua jatketaan, niin tämän päivän tilannetta tarkkaillessa, voisivat historiankirjoittajat tulevaisuudessa sanoa, että kolmas maailmansota syttyi siksi, että Venäjän ahdasmielinen johtaja Putin ei hyväksynyt Vittumellakoitsijoita ortodoksikirkossa. Ja että suomalaisen oopperadiivan kunniaa loukattiin, kun hän ei suostunut laulamaan naapurimaan pahaa presidenttiä tukevan kapellimestarin johdolla.

Ja niin kuin blogisti Timo Vihavainen sanoo: ” On varsin murheellista ja masentavaa nähdä, miten erilaiset kiilusilmäiset tolvanat, jotka ovat lyöttäytyneet yhteen asiaansa ajaakseen, puhuvat taas eri maissa sodan väistämättömyydestä kuin jokapäiväisestä leivästä. Syy mahdollisen sodan syttymiselle on aivan epäselvä ja liikkuu parhaimmillaankin erittäin korkealla abstraktiotasolla. Kysymys näyttää suorastaan olevan siitä, että tulevaisuudessa taistelevat osapuolet edustavat erilaista sivilisaatiota, jotka eivät voi elää rauhassa keskenään.

Timo Vihavaisen blogin Huomenna on sitten sota? voi lukea kokonaisuudessan täällä.


 Ukrainan uuden peresidentin, suklaakeisarin, saavutuksia, joista myös hänelle myönnetään Nobel.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti