Floppeja

En tiedä, onko floppi oikea sana määrittämään se elokuvan genre, missä kikkelit on mitattu kolmeen kertaan ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, pissattu viisi kertaa, naisten tissit arvioitu kaksikymmentä kertaa ja ainakin kerran on taivaalta tippunut suurempi tai pienempi paskapökäle. Amerikasta nämä elokuvat ovat yleensä kotoisin. Mitä elokuvassa sitten jatkossa tapahtuu, ei minulle yleensä selviä, koska lopetan sen katsomisen tähän.

Tällä kertaa tein poikkeuksen. Katsoin alusta loppuun elokuvan Anger Management, jossa pääosaa esitti yksi suosikeistani: Jack Nicholson.

Video myydään tekstillä: ”Pienoinen väärinkäsitys lentokoneessa paisuu ja karkaa käsistä kun arka liikemies Dave Buznik (Sandler) määrätään oikeuden päätöksellä spesialisti Tri. Buddy Rydellin (Nicholson) armoille kiukkuterapiaan. Rauhallinen Dave muuttuu kärpäsestä härkäseksi Budddyn agressiivisen terapian edetessä ja tämän muuttaessa Daven asuntoon. Epäinhimilliset metodit saavat Daven yksityiselämän päälaelleen hillittömässä hittikomediassa, joka naurattaa sinut hulluuden partaalle.” (agressiivinen yhdellä g:llä)

Hulluun partaalle kyllä, mutta ei naurusta. Pelkistetysti manipulaatioon oli piilotettu viesti, että ihmisestä pitää ensin tehdä aggressiivinen törkyturpa ennen kuin hän kykenee osoittamaan rakkautensa vaikka miljoonayleisön edessä baseball-stadionilla. Varmuuden vuoksi yleisön sekaan oli vielä haalittu New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani.

Minä en keksi tällaisille elokuville mitään muuta tarkoitusta kuin että niiden tehtävä lienee edistää ihmisten sivistymättömyyttä, raakuutta ja tyhmyyttä. Heikoille nauraminen on helppoa.

Sailasta puhetta

Ei se ole kirjoitusvirhe. Niin siinä lukee. Se tarkoittaa Raimo Sailaksen puhetta, joka on muuttunut jo patologiseksi. Nyt hän ja kuoro hänen takanaan, vasemmisto mukaan lukien, pelottelee ihmisiä uusilla leikkauksilla. Ihmiset pitäisi näiden alijäämäterroristien mielestä ajaa entistä ahtaammalle.

Näin siitä huolimatta, että talouden asiantuntijat varoittavat, että taantuman aikana ei pitäisi taloutta hyydyttää, vaan elvyttää. Ei siis kiristää verotusta ja jäädyttää palkkoja, vaan lisätä ihmisten kulutuskykyä. Ja mieluummin niiden ihmisten, jotka laittavat saamansa rahat kotimaiseen kulutukseen eivätkä rahtaa niitä veroparatiiseihin.

Suomen velkaantumisaste ei ole niin paha, kuin alijäämäterroristien propaganda väittää. Taantuma ei ole niin syvä kuin sanotaan. Eteenpäin mennään vain taloudellista toimeliaisuutta lisäämällä.

Kun todellisuus ei anna eväitä kansalaisten kurittamiseen, etsitään apua ideologiasta. Yhtäkkiä talous ei ohjaakaan päätöksentekoa, vaan ideologia. Valtion tehtävä ei ole järjestää muuta kuin armeija ja poliisi, sanoi Sailas tammikuussa 2012. Täysin järjetöntä puhetta.

Valtio on tietysti väkivaltakoneisto, mutta yhteiskunta on kaikkien ihmisten yhteenliittymä. Sen tehtävä on järjestää ihmisten yhteinen elämä: huolehtia lapsista ja vanhuksista, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta. Tämä kaikki on suurimmaksi osaksi myös tuottavaa toimintaa, koska tällä huolehditaan työvoimatavaran uusintamisesta.

Eilen Kokoomuksen Ylen uutiset olivat keksineet, että Suomessa koulutetaan liikaa taiteilijoita. Taiteilijaksi synnytään ja jokainen ihminen on taiteilija. Koulutusta tietysti tarvitaan, mutta mieluummin koulutetaan taiteilijoita kuin sotilaita.

Kulttuuri on arvo sinänsä.

Vähenevän valon aikaan

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Eugen Rugen romaani Vähenevän valon aikaan on neljän sukupolven tarina Saksan lähihistoriassa. Kertomuksen historiallinen kulminaatiopiste on tiivistetty lyhyeen: ”Pohjimmiltaan ’antifasistinen vastarintakin’ oli silkkaa valhetta, sillä se miksi Wilhelm ei puhunut tuosta ajasta ei johtunut siitä, tai pelkästään siitä, että hän oli parantumaton pullistelija ja juonittelija, vaan siitä että antifasistisen vastarinnan historia ei ollut muuta (eikä neuvostopolitiikan perusteella voinut muuta ollakaan!) kuin epäonnistumisen, veljeskahinoiden, virhearviointien ja petoksen historiaa – nimittäin ’suuren ruorimiehen’ petoksen niitä kohtaan jotka maanalaisessa työssä panivat päänsä pölkylle.”

Historian myllerryksessä on lähdetty maanpakoon milloin itään, milloin länteen. Historian myllerryksessä sukupolvet ja vuodenajat vaihtuvat. Ihmiset jatkavat elämäänsä: etsitään paikkaa maailmasta, vietetään syntymäpäiviä ja jouluja. Vihataan ja rakastetaan. Rakennetaan ja revitään.

Romaanin DDR-sosialismin patriarkan Wilhelmin 90-vuotispäivien vietto ja juhlapöydän romahtaminen nousee allegoriaksi koko reaalisosialistiselle järjestelmälle: paljon puhetta, kukkia, kunniamerkkejä ja katastrofi. Kurt ja hänen venäläinen vaimonsa edustavat DDR:n poliittisen luokan pikkuporvareita. Kurtin venäläisen vaimon huolekas talon rakentaminen ja sen rappeutuminen on sosialismin toinen allegoria.

Kurtin ja Irinan poika loikkaa länteen ja lähtee etsimään isovanhempiensa jälkiä Meksikosta: Siellä Kurt vierailee kilpikonnamuseossa ja toteaa, että ehkä maailma on nyt hiukan parempi, koska kilpikonnia nyt suojellaan eikä niitä enää tapeta ja tölkitetä liemeksi.

Seuraavan sukupolven elämä on huumeissa ja virtuaalimaailman näköalattomuudessa: – Pelkkää paskaa, sanoi Markus kun he polttelivat ensimmäistä ruoholla terästettyä sätkää ränsistyneessä kivipaviljongissa.

(Saksan nykykielessä on käsite, joka merkitsee suurta käännettä ja Saksojen yhdistymistä: Die Wende. Romaanissa sana on käännetty Muutokseksi, ehkä parempi suomennos olisi Käänne.)

On Irinan vuoro laittaa burgundilainen musta jouluhanhi: ”Sillä aikaa hän käsitteli hanhea: otti sisäelimet ulos, pani ne vatiin, huuhtoi hanhen, taputteli sen kuivaksi talouspaperilla – talouspaperi, keksintö jonka vuoksi Muutos kannatti tehdä, Kurt vitsaili nykyisin.”

Kun asuin DDR:ssä 70-luvun lopulla, vietin kaksi joulua Erzgebirgen Johanngeorgenstadtissa. Begerin lääkäriperhe vuokrasi poikansa huonetta lomalaisille. Poika oli erehtynyt herjaamaan poliisia ja saanut siitä vankeusrangaistuksen, minkä jälkeen hän oli muuttanut sukulaisten luo länteen.

Tammikuun alussa 1997 sain kirjeen herra Begeriltä, jota olimme käyneet kesällä tapaamassa. Hän kirjoitti: ”Meiltä on nyt viety kaikki: virat, maat, metsät ja omaisuus. Olemme siirtomaa. Onneksi olen itse päässyt eläkkeelle, tosin eläkkeeni on vain 20 prosenttia lännen lääkärineläkkeestä.”



(Vähenevän valon aikaan, Eugen Ruge, Suom. Liisa ja Robert Ryömä, Atena Kustannus Oy, 2012)

Voi mun orwellini!

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Kyllä siinä ulkomaalainen turisti viimeistään on hämmästyksestä ymmyrkäinen, kun suomalainen kassa alkaa tivata viinan ja tupakin ostoon papereita alle kolmikymppisiltä. Miksei yhtä hyvin siirretä viinan ja tupakan myyntiä niille erikseen tarkoitettuihin kauppoihin, mihin pääsisi sisälle vain Kela-korttia tai passia vilauttamalla.

Kodinturvajoukot ovat jo liikkeellä ainakin Pohojanmaalla, mistä kehitys on ennenkin saanut alkunsa. Saapasrasva haisee jo.

Seuraavaksi poliisit jahtaamaan koululaisia kouluun, kun ei ole tarpeeksi kiinniotettavia rosmoja heillä tai meillä. Miten vain.

Miksei saman tien aseisteta koko kansaa niin kuin Ameriikoissa. Pyssyllä uhaten kaikki vain ruotuun ja järjestykseen. Aseenkantolupa myös juuri kävelemään oppineille.

Ja mitä vielä? Itä-Suomessa ei saa opettaa venäjää, koska ensimmäisen vieraan kielen pitää olla ruotsi jonkin vanhan ammuvainaan aikaisen lain mukaan.

Kaiken huipuksi vielä liikenneministerin ehdotus, että ruvetaan satelliittipaikannuksella kyttäämään autoilijoita ja laittamaan veroa niskaan ajojen mukaan.

Iso veli valvoo. Hyvästi vapaus.

Kaksinaamainen Janus

Alkujaan roomalaisesta mytologiasta lähtenyt jumala Janus on antanut nimensä monissa kielissä tammikuulle. Janus on alkujen, loppujen ja muutosten jumala. Hän on myös ovien ja porttien jumaluus, jota palvottiin monissa tärkeissä ihmisen elämän aluissa: kylvötöissä, sadonkorjuussa, häissä ja syntymässä.

Janus on pitänyt yllä tasapainoa niin sodassa kuin rauhassa. Kaksikasvoisen jumalan kasvoista toinen katsoo menneisyyteen, toinen tulevaisuuteen.

Kaksinaamaisuudesta on nykyisin tullut ihmisten tärkeä ominaisuus. Yhteen suuntaan olla yhtä ja toiseen toista. Kaikkia yritetään miellyttää, vaikka tiedetään, ettei se koskaan onnistu.

Kaksinaamainen ihminen paljastuu ennemmin tai myöhemmin juuri siitä syystä, että kumartaessaan toiselle, hän tulee pyllistäneeksi toiselle.

Kaksinaamainen poliitikko ja yhteiskunnallinen vaikuttaja paljastuvat vielä nopeammin. Julkisuus, joka etsimällä etsii sensaatioita, repii sädekehän nopeasti kappaleiksi.

Vain medialle itselleen kaksinaamaisuus onnistuu, koska jatkuvassa vyörytyksessä ihmiset eivät välttämättä huomaa, että heille syötetään usein täysin vastakkaisia käsityksiä totuutena. Ihmisen muisti on lyhyt ja vallankin poliittinen muisti. Tähän perustavat niin media, mainos- ja puoluetoimistot kuin erilaiset stailistit ja brändärit, joiden jumalaksi Janus tänä päivänä parhaiten sopisikin.

Laskekaa housuunne

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Herrojen puheet ovat yhtä kuin pistäisi tähän ukkoon reiän.

Minä pidän näitä herrojen palkanalennuspuheita pelkkänä spektaakkelina, jolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin ääntenkalastelu. Puheet lämmittävät tasan yhtä kauan kuin laskisi kuset housuunsa kovalla pakkasella.

Kansanedustajat voisivat ottaa sädekehän päästään ja ruveta säätämään lakeja, niin että talous todella kohentuisi. Että jonkinlainen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus toteutuisi.

Ensimmäiseksi pitäisi säätää laki veroprogression jyrkentämisestä suurituloisilla ja verottaa niitä, joilla on omaisuutta ja tuloja.

Inflaation kiihdyttämisen asemesta olisi pitänyt vakauttaa yhteiskuntaa, vaikka hinnat, vuokrat, korot ja korkeat palkat jäädyttämällä.

Pienituloisten ostovoimasta pitäisi huolehtia, sillä se lisäisi suoraan kotimaista kysyntää ja vilkastuttaisi taloutta.

Se mikä tässä keskustelussa näyttää kokonaan unohtuvan, on se tosiasia, että parhaillaan maailmassa on menossa hillitön omaisuuden uusjako. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Ainakin minä nauran herrojen tyhjille puheille. Ja näytti Häkämiehelläkin eilen iltauutisissa olevan naurussa pitelemistä, kun kuunteli omia puheitaan.

Sisäinen devalvaatio

Kuva: Emma Löfström, Ruotsi


Syksyllä supistiin poliittisissa piireissä inflaatiosta, joka auttaisi talouskurimuksessa kärvisteleviä. Siitä puhuivat niin presidentti Sauli Niinistö kuin hänen kannattajakseen asettunut emeritusmeppi Esko Seppänenkin.


Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä se polkaistiin vauhtiin oikein kunnolla korottamalla arvonlisäveroa. Poliitikkojen oveluudella toimenpidettä alettiin kutsua sisäiseksi devalvaatioksi, joka sai myös juhlallisen attribuutin pakko.


Kaikkein kipeimmin tämä politiikka iskee kaikkein heikoimpiin. Mitä ihmettä herrat oikein ahneuksissaan ajattelevat. Nyt hoetaan markkinavoimia ja markkinavoimia, kun päättäjiltä itseltään puuttuu selkäranka vakauttaa talous edes vähäksi aikaa.


Saksalainen koomikko juuri pilaili uudenvuoden aattona, ettei olisi koskaan uskonut kaipaavansa Franz Josef Straußia sanomaan markkinavoimille, miten asiat nyt pitää hoitaa.


En minäkään koskaan uskonut sanovani näin: Meiltä puuttuu Kekkonen. Nyt sanoin, mutta tarkoitan asian ymmärrettäväksi laajemmin. Tarkoitan oikeudenmukaista hallitusta. Näitä kaikkein pienimpien kiusaajia on jo katsottu ihan riittävän pitkään.